maanantai 23. helmikuuta 2015

Valvovan silmän alla kaikki menee paremmin

Meillä oli tosiaan perjantaina Heidin tunti pitkästä aikaa! Viimeksi oli tunti varmaan syyskuussa!! Siitä on tajuttoman pitkä aika, miettien että normaalisti meillä on Heidin tunti kerran viikossa... Teki tosi hyvää mulle ja ponille päästä taas tunnille. Jospa nyt saisi pidettyä normaalitahtia yllä tuntien kanssa. Toki kevät tullessaan sekoittaa vähän kun kenttä menee ihan puuroksi kun lumet sulaa vedeksi.. Mutta tässä pikkuhiljaa päivä kerrallaan katsotaan mitä tulee.




Perjantaina kenttä oli sulanut jo jostain kohdista jääksi, mutta kyllä siinä silti pystyi menemään. Oli tosi tuulinen sää ja Oskulla oli ollut vapaapäiväkin edellispäivänä. Lisäksi se oli taas oikeasta etujalasta saanut molemmat varvashokit irti ja vaan toisen sai enään pakoilleen, kierteet oli mennyt toisesta. Ja en muista edes kaikkea mitä tehtiin vaikka siitä on pari päivää niin kirjoitan sen mukaan mitä muistan.. Osassa kuvissa on tarkennus mennyt vähän minne sattuu, mutta toivottavasti ei haittaa!
Mentiin uran sisäpuolella suurimmaksi osaksi, kun siinä oli kerros lunta, ei jäätä. Aloitettiin käynnissä ihan vaan  ensin menemällä kulmat sillä samalla tavalla kun aiemminkin, eli koittaa saada 90 asteen kulman. Ne meni Oskun osalta tosi hyvin, mulla meni välillä avut vähän pieleen, mutta ei onneksi joka kerta.  Lisättiinn vielä pysähdykset jokaiselle sivulle.






Ravissa mentiin ensin vain kenttää ympäri uran sisäpuolella  ja sitten taidettiin tehdä pääty-ympyrät molempiin päätyihin jos oikein muistelen.. Ravilla Osku 3 kertaa teki ihme säikähtämilähdöt samassa päädyssä, mutta sain kiinni yleensä heti muutaman askeleen jälkeen ja jatkettiin vaan siitä mihin jäätiin. Otettiin ensin oikea laukka, koska Heidikin arvasi, että se tulee paremmin jos poni on vielä pirteä. Koitettiin ensin siten, että tehdään pääty-ympyrä, tullaan ympyrän jälkeen pari metriä uran sisäpuolelta, väistöä lähemmäs uraa ja nosto. Siinä Osku tarjosi joka kerta vasemman, joten jätettiin väistö pois. Otettiin suoraan ympyrän jälkeen kun alkoi kulma, oikea laukka, ja se nousikin lähes aina, muutaman kerran itse mokasin ja Osku pääsi suoristumaan tai oli kaula niin vinossa, niin tuli vasen. Otettiin laukkaa aina vain pitkäsivu, kulmiin ei uskaltanut mennä ravia kovempaa ja ravissakin ei mitään jyrkkiä kulmia.




Säikky ponski






Annettiin Oskun vetää henkeä ennen vasenta laukkaa. Huomasi, että se alkoi olemaan jo aika väsy. Heti kun keräsi ohjat käteen se keskittyi enemmän vaan pään heittelyyn. Kaameasti säikkymissöhellysenergiaa yllättäen löytyi siellä ns. pelottavassa päädyssä. Siellä päädyssä ympyrällä koitti kipittää menemään ja muka säikkyi koko ajan. Sieltä laukkakin nousi heti ja hyvin.
Toinen pääty taas, siellä viskottiin päätä, koitettiin kaikin tavoin luistaa töistä, ei nostettu laukkaa oikein mitenkään ja jos nosti niin usein oikean.. :D Saatiin sitten kumminkin molempiin suuntiin molemmista päistä hyvät pätkät ja sitten aloin ottamaan loppuraveja, jotka poni toki olisi halunnut skipata ja mennä suoraant tarhaan syömään.







Osku oli tosi hyvä ratsastaa etenkin alussa. Sillä oli se oma moottori ja energiaa, mutta ei sellaista pöllöily energiaa. Se tosi hyvin keskitti energiansa siihen mitä tehtiin ja työntekoon muutenkin. Vaikka välillä kyttäilin ja sai niitä lähtökohtauksia. Saatiin Oskun kanssa hyviä pätkä, joita ei varmasti olisi tullut ilman Heidiä! Lopussa kun Osku väsyi niin alkoi se ärsyttävä pään viskely ja söhellys, mutta niistäkin selvittiin hyvin. Poni oli ihan hikinen tunnin jälkeen, mutta niin olin minäkin! Kiitokset vielä Jennylle kuvista ja Heidille hyvästä tunnista!

sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Puhtaat varusteet+ponien liikutuksia

 Tässä vielä muutama video Heidin tunnilta. Jenny kuvasi ne puhelimella pysty asennossa joten siksi nuo mustat palkit. Ja videoilta myös huomaa ponin väsymyksen kun viskelee päätä ja koittaa luistaa töistä esim. kipittämällä alta pois pää taivaissa. Pitäisi joskus muistaa ottaa videota tunnin puolessa välissä kun Osku on parhaillaan. Kunnolla lämmenneenä ja parhaiten tuntumalla. Alkutunnista se kuitenkin on ensin pientä hakemista ja lopputunnista se taas, etenkin nyt kun ei ole tunteja ollut, alkaa viskelemään päätä ja muuta hölmöä kun keskittyminen herpaantuu ja väsy alkaa iskeä pienellä ponilla.




Lauantaina juoksutin Oskun vaan kevyesti liinassa. Enimmäkseen käyntiä, vähän ravia molempiin suuntiin ja taas paljon käyntiä. Eli pidettiin palauttavampi päivä Heidin tunnin jälkeen.
Sunnuntaina menin tallille tarkoituksena liikuttaa Osku ja Pappa. Loulta meni sitten niin, että olin tallilla monta tuntia, mutten liikuttanut kumpaakaan.. :D Sen sijaan siivosin tarhan ja tallin ja laitoin uudet purut talliin. Sitten olikin jo heppojen heinä aika. Sillä aikaa kun ponit söi kantelin vettä niille ja siivosin satulahuoneen. Sitten sainkin inspiraation alkaa pesemään satuloita ja muita. Niinpä sitten pesin nahkasaippualla riimut,suitset ja satulat. Lisäksi vielä pesin vedelläsatulavyöt ja putsasin vielä harjatkin karvoista. Siinä olikin vierähtänyt jo yli 3 tuntia ja oli aika lähteä kotiin.
Papi syksyllä


Maanantainan ja tiistainkin ponit oli vapaalla koska mä olin itse kipeänä. Keskiviikkona oli vihdoin aika mennä tallille ja päästä ratsastelemaankin. Kenttä oli aika loskainen, muttei onneksi liukas. Ensin otin Oskun kentälle sitten keksin, että voisi koittaa mennä kavaletti suoraa vai miten se nyt sanotaankaan. :D No kuitenkin Reijo laittoi hetken meidän ravailujen jälkeen meille toiselle pitkälle sivulle 3 puomin jonon, joka puomi yhtien renkaiden päällä. Siinä tultiin muutama kerta ja etsittiin hyvä etäisyys. Kun etäisyys löytyi niin tultiin sitä ravissa molemmista suunnista. Osku nosti tosi nätisti jalkoja eikä edes kolhinut kertaa enempää kun etäisyydet oli kunnossa.






Jaa hups, poni astu puomin päälle ja kuinkas kävikään.. :D


Otettiin välikäynnit kun molempiin suuntiin oltiin jonkin verran tultu ravissa. Sitten olikin laukkojen vuoro. Jätettiin yksi "kavaletti" pitkälle sivulle ja tultiin sitä laukassa, päädyin kuitenkin sitten muutaman kerran jälkeen, että laitetaan siihen ihka oikea este. Ei tosin 2 rengasta korkeampi, se tultiin molemmista suunnista muutaman kerran ja se meni tosi nätisti. Välillä oli ongelmia paikkojen kanssa, mutta ne oli mun virheitä enimmäkseen. Enkä minä jaksanut edes vaihtaa koulujalustimia lyhyemmäksi kun tultiin vaan pari kertaa niin mun istunta onkin sit jotain ihan kamalaa..
Molemmat laukatkin nousi ihan super hyvin! Aina nousi heti se laukka minkä halusin, jes!Tultiin este molemmista suunnista n. 5 kertaa. Osku oli jo aika hyvin kuumunut silloin niin päätin lopettaa hyviin hyppyihin. Otettiin oikein pitkät loppuravit ja käynnit jonka jälkeen Reijo hetken vielä talutti Osku pihalla.







Papan kanssa mentiin vaan vähän kentällä. Alkukäyntien jälkeen muutamat kierrokset kevyttä ravia / ravia kevyessä istunnassa molempiin suuntiiin. Sitten koitettiin tulla sitä kavaletti suoraa, mutta eihän siitä mitään tullut :D Pappa vaan potki puomit pois edestä ja jatkoi matkaa.. Tai jos ei tehnyt sien niin sitten se kompuroi. Jätettiin Papalle vain yksi "kavaletti" myös jota koitettiin tulla laukassa. No se ei ihan mennyt niin kuin piti. Aina ennen kavalettia Papi heitti raville tai jopa pysähtyi.. No saatiin yksi onnistunut ylimeno laukassa jolloin puomi jäi paikoilleen niin siihen oli hyvä lopettaa pienten ravien jälkeen. Papan kanssa ei nyt mennyt kovin onnistuneesti, mutta ei voi minkään. Ehkä ensi kerralla paremmin..




Ei näin.. Tarkoituksena oli laukata yli, Papi vaan päätti toisin viime sekunneilla.


Tänään, torstaina, olin yksin tallilla niin mitään kuvia ei ole. Harjasin molemmat ponit hyvin ja Papasta lähtee jumalattomasti karvaa! Kaameet tupot jäi vaan koko ajan harjaan/piikkisukaan.. Pappa aina aloittaa tosi ajoissa karvan vaihdoin, mutta sitten esim. viime kesänä se alkoi jo kasvattaa uutta karvaa ennenkuin vanha oli kokonaan lähtenyt. Eli sillä ei ollut täysin kesäkarvaa ollenkaan kesällä.
Ratsastin Oskulla kentällä ilman satulaa käyntiharjoituksia n.30 min. Tehtiin paljon pysähdyksiä joissa käytin mahd. paljon istuntaa, ympyröitä,voltteja ja muuta sellaista.
Käytiin vielä kentän jälkeen pikku maastolenkki kahdestaan, kesti ehkä hurjat 3-5min. Mutta sekin oli jo saavutus, Osku iski pakin päälle ja pomppi taas hetken pystyyn ja pukkeja ennekuin suostu menemään. Loppu lenkki menikin tosi hyvin vaikka Osku koittikin kiirehtiä kotiin. Mutta sitten aloin tekemään pysähdyksiä ja liikkelle ei lähdetty ennenkuin poni oikeasti seisoi eikä tehnyt muuta. Ensimmäiset pysähdykset meni siten, että ensin poni steppaili ja koitti lähteä ja sitten ehkä sekunniksi rauhoittui. Sen jälkeen se huomasi jo, että pääsee nopeammin kotiin kun seisoo kiltisti paikoillaan ku pysäytän sen. Fiksu poni<3

perjantai 20. helmikuuta 2015

20 lukijan raja rikki ja ensimmäinen kosketus hiihtoratsastukseen

Huomasin, että 20 lukijan raja on mennyt rikki! Mietin pitäisikö tehdä joku erikoispostaus sen kunniaksi tai järjestää arvonta yms? Ideoita otetaan vastaan! Rohkeasti ehdottelemaan niin katsotaan jos keksitään jotain!





Mutta sitten otsikon toiseen osioon. Tosiaan käytiin ihka ekaa kertaa hiihtoratsastamassa Oskun ja Katjankanssa! Mulle ja Oskulle se ainakin oli ihka eka kerta, Katjasta en ole varma. Osku käyttäytyi hyvin ja huomasi heti, että se on opetettu kärryille joskus, tuli niin hienosti muistista se vetäminen. Siinä Osku tuppasi kiukkuilla kun vaihdettiin ratsastajaa ja Oskun piti seistä paikoillaan kun toinen laittoi suksia. Toki siihen vaikutti myös varmasti se, että Osku oli ekaa kertaa moneen kuukauteen maastossa ilman Pappaa. Siksipä laukkaakin pystyi ottamaaan vain pois kotoolta, kotiin päin laukatessa koitti lähteä käsistä.
Katja onnistui hyvin pysymäänkin pystyssä, minä en sitten pysynytkään. Hiihtojen jälkeen Katja hetken viel ravaili ja laukkaili Oskulla maastossa ihan itsekseen ja sitten Oskun kanssa vedettiin se suksilla kotio. Kuvattiin lopussa myös pieni video kun huomattiin, että Osku juoksee kun minä juoksen. Lopuksi oli pakko vielä kokeilla pysähtyykö se kohdalle ja kyllähän se pysähtyi :D Katjalla oli varmasti oikein kivaa selässä kun yhtäkkiä poni lähteekin juoksemaan ja yhtä nopeasti pysähtyy.. :D
 Mutta ehkä kuvat ja kuvatekstit kertoo enemmän! :

Ensin Katja tuli kävellen perässä

Sitten säätöä suksien kanssa

Ja sitten menoks!

Poni lähti käsistä ja Katja kaatui, hupsis.. :D




Sitten mun vuoro kokeilla...

Ja se meni näin hyvin

Ja näin....

Ja näin...

Ja hetki pystyssäkin pysyttiin!


Katja ja Osku kahestaan

Tässä Katja alkoi pidättämään...

Täällä poni pysähtyi.. :D Matkaa oli varmaan 50-70 m

Hikinen ja tyytyväinen ponski!