sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Noel Frank Kristian

Sunnuntaina 20.3.16 juhlittiin siskoni pojan ristiäisiä. Kauheesti ei sieltä sanottavaa ole, mutta kuvia on niin kuin aina!
Theo komeena serkun ristiäisissä









Päivän päätähti oli vähän väsy

Noel sylikumminsa sylissä

Kaunis pieni perhe<3

Rebeccakin oli kauniina serkkunsa juhlissa

Äiti, Äidinäiti ,minun sisko/Noelin äiti, Noel

Noel ja kummeja

Serkukset



keskiviikko 9. maaliskuuta 2016

Rengasleikkejä



Mulla on motivaatio ratsastuksen suhteen ihan nollissa. Mielummin teen vaan maastakäsin ja hömpöttelen maastossa. Sitä mä olenkin nyt tehnyt jo jonkin aikaa, ja se on niin kivaa vaihtelua. Liikuttajat kuitenkin hoitaa sitä ratsastus puolta niin ei sekään jää pois. Ollaan molempien kanssa treenailtu aika paljon asioita jotka on opeteltu jo aiemmin. Seuraamista,peruuttamista,voltteja,väistöjä,juoksutusta ilman liinaa siten, että heppa pysyisi lähellä.




Osku kattoo taustalla kiukkusena :D

Vanhuski innostu


Viime kerralla sain idean totutella autonrenkaaseen. Niitä on käytetty esteinä ja ratsastuksessa apuna paljon, eikä kummallakaan ole ikinä ollut mitään niitä vastaan. Siitä sainkin idean viedän renkaat ihan uudelle tasolle. Ensin pyörittelin rengasta kentällä ihan huvikseen vaan, siitä pikku hiljaa renkaan pyörimis suunta alkoi siirtyä kentällä olevaa hevosta (hepat oli siis mulla yksitellen kentällä) lähemmäs ja lähemmäs. Molemmat vierasti, sitä kun rengas pyöri ihan vierestä, kumpikaan ei kuitenkaan liikkunut paikaltaan kun maksimissaa puoli metriä. Muutaman kerran Osku antoi takajalalla vähän vauhtiakin renkaalle.. :D
Lopeteltiin pyörittely kun molempien reagointi alkoi olla jo pienenpää, vaikka rengas menisi vierestä. Siitä on hyvä jatkaa ensi kerralla, tavoitteena se, ettei kumpikaan välitä ollenkaan vaikka rengas pyörisi ohi tai vaikka törmäisi jalkaan.



"Mamma hei se kaatu, mitä nyt?"
Pappa vähän kattelee et mikä hitto.


Mutta ei paljo liikahtanut kun rengas pyöri ohitte


Pyörittelyn jälkeen heitin renkaan maahan ja toin niitä muutaman lisää vielä. Alettiin opettelemaan jalkojen laittoa renkaiden sisään. Osku hiffasi tämän tosi nopeasti, tottakai kun herkkua sai, ja sille ei ollut mikään ongelma seisoskella etujalat renkaiden sisällä.
Pappa taas teki kaikkensa, ettei joudu laittamaan jalkoja renkaiden sisälle. Se venytti itsensä ihan luonnottomaan asentoon kun koitti saada leivän kädestä ilman että, täytyy astui renkaisiin. Lopulta kun se otti etujaloilla pienen askeleen niin se onnistui juuri astumaan sinne renkaiden väliin ja toisella jalalla suoraan renkaan päälle..Noh lopulta Pappakin laittoi yhden jalan renkaan sisään, mutta siinä vaiheessa meidän kuvaaja oli jo lähtenyt pois.

Osku hiffas niin nopeesti ja hienosti, että mitä halusin siltä.
Pappa venytti niin pitkäksi kaulan kun vaan ikinä sai, että sais namin ilman jalkojen siirtoa.

Ja lopulta törkkäs renkaita sivuun, että sai jalan tonne väliin :D

Molempien kanssa treenit meni siis ihan hyvin ensimmäiseksi kerraksi, etenkin Oskulla meni hyvin ja  siitä on hyvä lähteä jatkamaan. Tavoitteena ainakin Oskun kanssa on saada se joskus kävelemään "rengaspolkua" pitkin. Saa nähdä mitä muuta kivaa me keksitään opetella nyt maastakäsin, ideoita saa heitellä ilmoille! (: