sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Mitä meille kuuluu?

Meille kuuluu ihan hyvää, mutta myös moni asiaa harmittaa. Tällä viikolla käytiin Reijonkanssa maanantaina tallilla, mutta silloin ei voinut kun tarhassa harjailla Oskua ja Pappaa. Oskulla oli sillon vielä kävely niin hankalaa, ettei viittinyt sitä edes pölkylle ottaa.  Kenttä on ollut nyt hyvänä maanantaista perjantaihin, mutta Osku ei ole ollut liikutus kunnossa ja itse en ole edes päässyt tallille sairaana olon takia ja kyytien puutteessa. Harmillista, että heti kun kenttä on hyvä, niin minulla tai poneilla on joku este, ettei voi kenttää käyttää!



Oskulla on tosi paljon lihakset lähteneet ja maha kasvanut kun on nyt periaatteessa kuukauden ollut tarhassa, muutama kerta on käyty maastossa, mutta viimeisimmästä maastostakin on jo muutama viikko aikaa ainakin. Tänään mentiin tallille ja Osku käveli jo melkolailla normaalisti. Meidän oli tarkoitus ottaa kamera mukaan, mutta tietty se unohtui kotiin. Otettiin sitten puhelimella edes muutama kuva, huono laatu niissä on, mutta on ainakin jotain kuvitusta.




Annettiin hepoille heinät kun mentiin ja alettiin tyhjentämään tallia ihan tyhjäksi, Siinä meni jonkin aikaa ja sitten vaan 5 jätesäkkiä uutta purua sinne ja vähän levittelin niitä, loput hepat saa itse hoitaa. Siivottiin samalla myös tarha, sitten ponit olikin jo syöneet. Reijo harjasi Pappaa tarhassa, minä otin Oskun pölkylle ja kävely oli oikein hyvää. Harjailin Oskun siinä ja sitten aloin taluttelemaan sitä pihalla kävellen ja juosten. Kyllä on siinä ponissa virtaa, välillä sai ihan  todenteolla pitää kiinni riimunnarusta ku poni innostui! Ensi viikolla tai viimeistään sitä seuraavalla poneille tulee kengät ja hokit jalkoihin, vaikka nyt olisi parempi näillä lumilla kentälläkin olla ilman kenkiä. Ei tulisi tilsoja, toisin kun kenkien kanssa. Eikä kenttä ole jäässä niin pysyy pystyssä ilman kenkiä.


Käytiin tutustumassa Volvoon, se oli jännä Oskun mielestä!


Oskussa on se tosi huono juttu, että kun se on vähällä liikutuksella/ei liikuteta ollenkaan, se alkaa käyttäytymään huonosti. Talutellessa saa koko ajan olla hätistelemässä sitä pois, kun tulee melkein päälle. Ihmisen oma tila unohtuu kokonaan sen pienestä päästä. Lisäksi toinen ärsyttävä piirre on, että se alkaa näykkimään. Se vasta raivostuttavaa onkin! Sitten on vielä monia pikku juttuja, mutta nuo on ne pahimmat ja raivostuttavimmat!


Plussapallo poni!





torstai 13. marraskuuta 2014

Kesäisiä kuvia part. 2


Kesä oli ja meni. Nyt alkaa ilmat viilentyä ja puissa ei lehtiäkään enään. Tässä muutama kuva kesältä joita en ole julkaissut vielä! Aiemmassa Kesäisiä kuvia kirjoituksessa oli heppojen kuvia aika paljon ja nyt tässä on Niilosta, Hertasta ja Larasta<3 Tän jälkeen jää luonnoksiin vielä yksi kesäisiä kuvia postaus joka odottaa siellä julkaisua. Ehkä sen aika on sitten kun kunnon talvi tulee(:





















keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Eläinlääkäri tuli kylään.

Tänään siis eläinlääkäri tuli raspaamaan hevosten hampaat ja antamaan jäykkäkouristuspiikin. Papalla hampaat on ns. aaltoilevaa, joten täytyy raspata useammin. Mutta se on  kuulemma yleistä vanhoilla hevosilla. Oskulla taas on yksi uusi hammas tulossa kohta läpi, joten jos se on normaalia kiukkusempi niin syy löytyy siitä.  Mulla on niin kauhean huono muisti, että puoliakaan en muista mitä lääkäri sanoi. Taisi se mainita myös, että toisella, en muista kummalla on ollut hammaspiikki juuri kuolaimen kohdalla! Onneksi se on nyt poissa niin ei satu siellä enään..

Lisäksi lääkäri katsoi jalat molemmilta päällisin puolin ja ne olivat hyvät. Mahat kuunneltiin eikä kuulunut mitään sivuääniä kummallakaan. Eli nyt hevoset on tuollalailla päällisin puolin terveeksi todettu. Oskun ripulikin johtui siitä, että oli järsinyt kyllästettyä puuta, mutta nyt sekin asia pitäisi olla kunnossa. Lääkäri kyllä sanoi, että heinämääriä  pitää pienentää.. Onhan ne molemmat vähän tuhdissa kunnossa, hups..!

Nyt Oskulla on siis kaviot niin lyhyet, että se on ollut liikuntakiellossa ja siksi saanut olla vain tarhassa. Joskus 2 viikon päästä hepat saa kengät ja sitten taas voi jatkua normaalisti, kentän ja maaston kunnon mukaan liikutus. Tällä hetkellä kenttä on siinä kunnossa, että siinä voisi tehdä käynti ja ravi tehtäviä. Juuri sopivasti kun Oskua ei saa liikuttaa. Toivotaan parasta, että se olisi kunnossa vielä sitten muutamankin viikon kuluttua! Pitäisi päästä Oskun kanssa taas itsenäisesti ja Heidin kanssa treenaamaan melkein 2 kk tauon jälkeen! Mutta palataan taas kun minulla on jotain kertomisen arvoista!

sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Kuulumisia tallilta ja kanilasta

Tallilla tänään Pappa oli oikea monitoimiponi. Ensin se toimi totutteluponina Reijon äidin koiranpennulle Lumolle. Lumo oli yllättävän rohkea ja tuli ihan lähellekkin ja Pappaakin kiinnosti se pieni harmaa karvapallo joka sitä tuijotteli.









Näin lähellä ne lähimmillään kävivät (:

Nyt Lumo tajusi Oskun ja jähmettyi tuijottamaan!





Sitten Reijo lähti viemään Lumoa takaisin kotiin ja tallille tuli tuttava perhe ratsastamaan. Ensin lapset ratsasteli papalla mun taluttaessa pihaa ympäri, vuorotellen ja lopuksi vielä äitikin nousi kyytiin. Pappa käyttäytyi taas oikein hyvin alkeisratsuna! (:


Osku ei tiedä, pitäisikö nukkua vai olla valveilla :D


Kotona sitten oli edessä kanien kynsien leikkuu ja Hertan harjaus. Kynsien leikkuu meni yllättävän nopeasti ja harjaus ihan yhtä nopeasti. Lopuksi Hertta  sai vielä tutkailla vähän tätä huonetta, mutta se oli niin pelottava, että häkkiin se pian meni takaisin.











lauantai 1. marraskuuta 2014

Pikainen tilannekatsaus

Blogi siis ei ole ollut nyt hengissä oikeen ollenkaan. Mutta ei ole ollut mitään kerrottavaakaan eikä kuvia. Hepat on lomaillee tosi paljon, maastossa käyty vaan ja taluteltu.  Maastossa molemmilla riittänyt virtaa enemmän kun laki sallii! Osku on päässyt lihomaan ja lihaksia kadonnut, nyt jätettiin siltä kaikki muu pois, vain heinää ja vettä. Onneksi kenttä näyttää siltä, että pian sitä voi käyttää, jos ei ala taas satamaan paljoa. Pappa on päässyt toiminaan alkeisratsuna aika paljon, aikuisille ja lapsille(:

Mulla itselläni on nyt asumisjärjestelmä sellainen, että asun kanien kanssa Reijon vanhemmilla. Kanit on vähän hämillään, että missäs ollaan ja  Hertta etenkin tosi arkana. Kyllä nekin pikkuhiljaa alkaa tottumaan, Niilo varmasti paljon nopeammin kun Hertta.
Täällä toivottavasti voin nyt asustella kunnes muutetaan Reijonkanssa yhdessä jonnekkin vuokralle.
Palaillaan taas! Toivottavasti seuraava postaus olisi kunnollinen postaus kuvien kera! (: