sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Hevosten pikkujoulukännit

Tosiaan tänään siis kävi kengittäjä heittämässä kengät ja hokit hepoille jalkoihin.  Nyt pääsee ainakin maastoilemaan ja nyt kun on pakkasta niin kentällekkin ainakin käyntityöskentelyä tekemään.
Ponithan aina kengitetään rauhoitettuna, ollaan todettu se hyväksi keinoksi, etenkin Oskun kohdalla. Eikä se ole niin vaikeaakaan, kun saa haettua reseptillä sellaisen lääke ruiskun millä vaan laitetaan litkua kielen alle. Sitten kestää 30 min, ettäs se alkaa vaikuttamaan. Lisäksi poneille riittää yksi ruiskullinen puoliksi, eli 1.5ml per heppa. Olihan ne molemmat ponit vuorollaan aika tokkurassa, mutta Osku piristyi jo sitten kun pappaa kengitettiin ja Pappakin  oli jo täysin hereillä kun saivat heinät 2 aikaan.



Oskulla saatiin etusiin viime talvella käytetyt kengät vielä laitettua, mutta taakse piti laittaa ihan uudet kengät. Osku nyt saa sitten ympäri vuoden pitää kenkiä tästä lähtien, kesällä ehkä kuukaudeksi otetaan pois ja silloin Osku saa enemmän olla laitumella ja vaan rentoa liikutusta. Sillä kuluu kaviot todella paljon, edestä varpaat kuluu ihan olemattomiin, ei jää siihen ollenkaan sitä seinämää. Nytkin kengittäjä vaan vähän pystyi ottamaan siitä edestä pois, pihdeillä tosin ei ollenkaan. Oskulla oli myös vasemmassa etukaviossa joku vanhan paiseen jälki. Takajaloista Osku kuluttaa tosi paljon ulkoreunaa eikä siitä saanut millään otettua yhtään, sisäreunasta piti vähän raspata(ei tule mieleen oikeaa sanaa), että sai kaviot tasaiseksi.


Väsy poni



Papalla saatiin kaikkiin jalkoihin vielä viime vuotiset kengät. Papalla on ihan Oskun vastakohta kaviot. Ne kasvaa hyvin, ja kuluu taisaiseti joka paikasta. Etujaloissa Papalla oli kunnon seinämä edessä, sai pihdeillä kunnolla leikata pois kaviota. Viime vuoden takakengät meni Papalle ihan suoraan ilman suurempia muokkauksia.

Pappa odottamassa vuoroaan.


Osku oli hetken tarhassa vielä väsy, mutta piristyi nopeasti.


Nythän tosiaan Reijo on päässyt kotiin takaisin, niin saan kyytejä tallille useammin (etenkin nyt kun on loma tammikuuhun asti). Ja lisäksi saa kuvaajankin aina mukaan!  Ja tämän postauksen kuvat on puhelimella otettu kun kamera jäi kotiin.

sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Lumiset maisemat ja pientä juoksua pihalla.

Vihdoin tänne Porvooseen on saatu lunta, ainakin toistaiseksi. Ponit on edelleen lomailleet kun ei ole kenkiä saatu vielä. Meidän kengittäjä on ilmeisesti ollut todella kiireinen. Ehkä ne ensi viikolla jo saisi kengät jalkoihin.
Tänään otin ponit harjauksen jälkeen vuorotellen pihalle juoksentelemaan. Oli pakko laittaa molemmille ns. oriketju turvan päältä ja siihen liina kiinni. Ei olisi meinaan ensimmäinen kerta kun ponit vetelee mua perässään kun perunasäkkiä. Niillä on sikana voimaa ja  nyt kun ovat energisiä niin käyttävätkin sitä hyppimällä ja pomppimalla ja kas kummaa kohta olen jo maasssa kun poni lähtee  vetämään jos ei ole ketjua.



Likainen poni..

Toinen ei ihan niin likainen.




Otin ensin Papan, tarkoituksena oli ihan vaan kävelyttää, joten ensiksi oli vaan naru ja riimu, mutta se ponski alkoi itsekseen ravailemaan  ja hyppimään ja pomppimaan. Silloin totesin turvallisemmaksi ottaa ketjun ja liinan. Osku ei niinkään näyttänyt pomppuja tai muita ihmeellisyyksiä, se vaan ravasi omaa tahtiaan narussa kiinni pihalla.
Lumokin kävi poneja moikkaamassa, mutta sen mielestä ponit oli nyt toosi pelottavia joten se tyytyi haukkumaan piiiitkän matkan päästä.

Papalla iski nälkä niin meni syömään heinää vajasta  

Jaaaa tämän kuvan jälkeen tuli ketju ja liina..


Iso paha pelottava koira, ainakin omasta mielestään.



Reijo tosiaan kotiutuu ensi viikon torstaina joten sitten ehkä blogikin herää eloon taas kun saan kyydit tallille ja kuvaajankin. Lisäksi alkaa vielä lomakin perjantaina ja se jatkuu tammikuun alkuun asti!  Jos vaikka lomalla saataisiin aikaiseksi tehdä jotain vähän erikoisempaa heppojen kanssa.



Komea poika! Vaikkakin likainen..


Auto kiinnosti, ei edes huomannut koiraa kopassa :D


sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Vihdoin takaisin satulassa!

Nyt pääsin vihdoin perjantaina kipuamaan satulaan ja menemään kentälle. Papalla tosin, mutta silti. Kamerakin on ollut  mukana, mutta on niin synkkää, että kuvat on aika huonolaatuisia. Kenttä on nyt vähän kostea, mutta silti käyttö kunnossa. Hepat on nyt lomaillu niin paljon, että toivon kentän pysyvän nyt hyvänä. Pääsisi takaisin siihen normaaliin arkeen. Menin Papalla kentällä kaikki askellajit läpi rennosti, en vaatinut siltä oikein mitään, niinkun en oikeastaan koskaan. Papalla oli virtaa, mutta se loppui lyhyeen kun kunto loppui.





Kyllä huomasi itseltäkin kunnon  olevan paljon huonompi, etenkin kun Pappaa pitää aika hyvin ratsastaa eteen, että se pysyy liikkeessä. Pappa tykkkää ottaa sellaisia pieniä pyrähdyksiä reippaammin ja sitten alkaa taas matelemaan. Joka tapauksessa molemmat selvittiin, eikä Papalle tullut ees hiki kun en ratsastanut puolta tuntia pidempään. Ja käveltiin  pitkät alku ja loppu käynnit.




Perjantai iltana ja yönä sitten satoi taas pikku  tihkua koko yön. Lauantaina aamupäivästä tallille mennessä, kenttä oli taas mennyt vähän huonommaksi, muttei kumminkaan käyttökelvottomaksi. Se oli pehmeä, mutta silti käyttö kunnossa. Tarkoitus oli juoksuttaa Oskua liinassa ja käväistä sen jälkeen vähän selässä. Mutta siitä ei tullut sitten mitään kun se ontui oikeaa etujalkaa. Luultavasti kaviot edelleen kipeenä kun eivät ole kasvaneet tarpeeksi. Kumpa ne nyt kasvaisi niin saisi kengät jalkaan ja tästä kokemuksesta oppineena voipi olla, että joutuu Osku olemaan kengällisenä vuoden ympäri.



Pappaa en viitsinyt liikuttaa lauantaina kun perjantaina sillä ratsastin ja tänään, sunnuntaina, serkkuni Nelli tuli taas ratsastelemaan Papalla. Pappa käyttäytyi hyvin vaikkakin laiskasti ja Nellilläkin oli kivaa(: Kenttä oli tänään oikeastaan tosi hyvänä! Kun ollut nyt kuivempaa eilinen päivä ja yö ja pikku pakkanen niin kenttä oli aika hyvänä.





Osku ei tänään enään mun silmään  ontunut mitään jalkaa ja sai tarhassa yksinään kamalia hepuleita niin ajattelin, että jos sen päästää kentälle yksinään juoksemaan niin se menee sitten miten itse pystyy ja kykenee.








Otin Oskun jo kentälle talutukseen kun Nelli vielä ratsasteli Papalla. Osku sai kaameita hepuleita jo kentän nähtyään ja sitten ravaili ja pomppi ja pukitteli siinä kun taluttelin sitä kentällä, että lihakset lämpenee hiukan edes. Päästin sen sitten irti kun Nelli lähti kentältä Papan kanssa. Ja sitten ekana piehtaroimaan ja sitten lähti! Naapurin hepatkin villiintyi ja toinen taisi rikkoa oman juoma ämpärinsä. Mutta tässä tilanteessa kuvat kertoo enemmän kun sanat joten siirrytään kuvien pariin.









Tässä vielä muutama kuva Lumosta kun koitettiin siitä ottaa hyvää seisotuskuvaa jonkin aikaa sitten. Aina ei voi onnistua, etenkään pienten karvaisten ötököiden kanssa!