perjantai 13. kesäkuuta 2014

Missä on kesäfiilikset?

Tämä viikko on sään puolesta ollut niin masentava! Melkein joka päivä satanut vettä. Tallilla ei ole huvittanut olla yhtään enempää kun on tarvinnut, kukapa haluaisi tahalleen olla sateessa montaa tuntia? En minä ainakaan. Etenkin kun tuolla ei ole tallia, vaan hevoset asuvat pihatossa eli kaikki harjaamisesta lähtien tapahtuu ulkona, satoi tai paistoi. Keskiviikkona onneksi oli aurinkoinen päivä, mutta se oli ponien vapaa päivä joten en ollu tallilla ollenkaa. Sen sijaan pelattiin kotona hyvässä säässä perheen kesken erilaisia pihapelejä.

Tiivis tuijotus kun Niilo tulee lähelle

Lara tuijottelee pupua!


Tiistaina onneksi kenttä ei ollut vielä  pahasti kastunut niin pystyin juoksuttamaan Oskun liinassa ja se meni aika hyvin oikeastaan! (:  Vaikka Osku saikin kauheita hepuleita kun Kamu juoksenteli kentän vieressä kun yritti leikkiä Oskun kanssa. Osku näytti moni laukan vaihtoja kun minä epätoivoisesti koitin saada sen vain raviin! :D Torstaina kenttä taas oli jo ihan löllöä hiekkaa, ei siinä voinut kun tehdä maastakäsin juttuja käynnissä. Niinpä torstaina harjoiteltiin Oskunkanssa n.30 min peruuttamista selkää käyttäen (namin avulla pitää pään alhaalla), kulmiin menemistä ja niiden tekemistä missä tahansa kohdassa, luopumista (Osku ei saa namia ennen kuin kääntää päänsä pois). Luopumista joudutaan nyt harjoittelemaan todella koska on Osku on ahne ja koittaa jopa näykkiä jos ei saa namia... Perjantain hepat sai vapaaksi kun maastoon ei voi yksin lähteä, pihalla ei ole nyt tilaa kun aitausta suurennettu ja kenttä niin huonossa kunnossa, että totesin ettei ole järkeä mennä tallille, enemmän Osku tarhassa liikkuu.  Inhottavaa kun kenttä menee niin huonoksi heti kun sataa ja kun ei sada on se todella raskasta ja upottavaa joistakin kohdin. No ei pidä valittaa, on sentään kenttä! (:




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti