sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Viikonlopun touhuja!

Meillä tosiaan on Reijon kanssa molemmilla ollut tämä viikonloppu vapaata. Perjantai oli jo mulla ensimmäinen vapaapäivä ja Reijolla alkoi viikonloppu jo keskiviikkona.  Perjantaina kotona harjailtiin Hertta ja leikeltiin kaikilta elukoilta kynnet. Päästettiin myös Nuca ekaa kertaa tutustumaan Herttaan. Lisäksi kokeiltiin ensimmäistä kertaa Ässää ja Herttaa yhteen. Ja ainakin ruuan kanssa kaikki meni hyvin, söivät vaan vierekkäin.
Lauantaina käytiin koirapuistossa Nucan, Lumon ja Avan kanssa vähän riekkumassa. Puistoilun jälkeen suunnattiin tallille jossa käytiin ensin maastossa kävelyllä ja sitten päästettiin ponskit kentälle riekkumaan.
Sunnuntaina Nuca pääsi tutustumaan uuteen kaveriin Mosseen. Mosse on minun kaverin tänä vuonna viisi täyttävä seefferiuros. Se olikin Nucan tähän astisen ajan isoin kaveri. Sinne kamera ei tullut mukaan koska demetia:D Kuvat on siis puhelimella otettu.
Tässä vähän meidän karvaisesta, paljon ulkoilua sisältävästä, viikonlopusta kuvia!

Perjantai:






Lauantai:



Lumolla vauhti päällä


Ja Nucalla kans.

Ava sen sijnaa otti rennosti.





Sunnuntai:




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti