torstai 12. helmikuuta 2015

Minun kuulumiset heppailun ulkopuolelta.

Minulle kuuluu ihan hyvää. Koulu alkaa olemaan loppusuoralla kohta jos kaikki menee suunnitelmien mukaan. Kaikki näytöt on tehtynä, vaikka niitä stressasinkin kauheasti aiemmin. Vielä pitäisi pieni lopputyö tehdä. Työharjoittelu alkaa maaliskuussa ja kestää sitten kesään asti. Tai no toukokuun lähes loppuun, sitten muutama päivä koulussa ja sitten pitäisi valmistua.
Työharjoittelu paikankin sain jo viime viikolla! Pitäisi käydä vaan paperit vielä kirjoittamasssa siellä paikan päällä.
Ajokortti jonka sain, torstaina 5.2, helpottaa asioita ja liikkumista tosi paljon. Ja onhan se nyt aika siistiä saada ajella ihan itse, eikä aina vaan istua muiden kyydissä ja olla riippuvainen muista jos pitää jonnekkin päästä.



Kaneille kuuluu hyvää, leikattiin juuri tuossa lauantaina molemmilta kynnetkin ja Hertalta karvatkin samalla. Nyt se on taas muutaman päivän lyhyt karvainen ja sitten taas pamahtaa jumalattoman pitkät karvat. Tietenkin mun harmiksi karvojen ajokone hajosi niin piti saksilla vetää ja siitä ei tullut kun epätasaisesti leikatut karvat. Ei se hienolta eikä hyvältä näytä, mutta eipähän jää kaikki mahdollinen lika ja pissa yms karvoihin kiinni. Lisäksi pitkällä karvalla Herttaa pitäisi päivittäin harjata, että karva pysyisi takuttomana ja hienona. Hertta vaan on niin arka, että stressaa käsittelyä niin olen todennut parhaaksi aina leikata karvat kerralla pois niin ei tarvitse joka päivä pienen pupun stressata harjaamista. Ja pahoittelen kuvia jotka ei kovin hyviä ole. Hertta ei ole turhan kuvauksellinen..

Tästä lähdettiin


Tähän tultiin..



Sunnuntai-maanantai oltiin Reijon kanssa vahtimassa Hessua. Käytiin sunnuntaina pitkällä metsälenkillä, vaikka oli todella todella kylmä viima ja naama siellä jäätyikin. Hessu nautti kun sai juosta vapaana metsässä ja kahlata lunta ja taisi se sitä vähän hotkia mahaansakkin. Teki itsellekkin tosi hyvää saada viettää aikaa koiran kanssa mukavasti. Lisäksi raitis joskin tuulinen ilma metsässä oli aivan ihanaa! Käytiin vielä metsästä tulon jälkeen kävellen kaupoilla ja muualla Hessun kanssa. Illalla päivän vielä kruunasi n. tunnin kaupunkikierros lenkki. Oli Hessu ainakin liikuntaa saanut ja sen huomasi kun pikkuinen vain nukkui koko maanantain melkein ja sunnuntainakin aina rennosti otti metsälenkin jälkeen. Mutta nyt näihin kuviin joista välittää hyvä tunnelma...






Komea !



Vähän vähemmän komea..







Kävin myös uuden hevostuttavuuden selässä tiistaina! Lähdin Katjan mukaan tallille ihan vaan katselemaan ja ihmettelemään. Toisinhan siinä kävi, päädyin selässäkin käymään  Katjan jälkeen ihan hetkeksi. Ratsastaessa tämä kyseinen heppa oli tosi saman tapainen kun Osku, vähä tosin osaavampi.. :D Ja se oli laiskempi, eikä ollut samaa  reipasta lähtöä kun Oskulla, mutta Katjakin sanoi, että se riippuu ihan päivästä onko laiska vai ei. Oli se myös herkempi kun Osku, etenkin suusta ja pohkeellekkin vähän herkempi, niinkun esim. pohkeenväistössä. Parhaiten jäi mieleen se kun se oli niin pieni ja siro! Ja todella tammamainen, mutta silti kiva(: Lisäksi talli jolla se asuu on aivan mahtava ja siellä oli ihania aaseja ja niiden vauvojakin! <3 Mutta tässä muutama kuva, joita Katja napsi puhelimellaan. Kuvista huomaa tosi selvästi, että ensimmäinen ratsastuskerta kyseisellä hevosella ja lisäksi, ettei ilman satulaa meno ole mua varten..






maanantai 9. helmikuuta 2015

Ponien kuulumiset

Torstaina tallilla ratsastin Oskulla pihalla ensin käynnissä juttuja 10min ja sen jälkeen ravia ja laukkaakin  vähän. Laukassa Osku oli tosi tahmea, ei millään saanut kunnolla pyörimään ja oli vielä tosi lyhyt pätkä missä pystyi laukkaa ottamaan niin ei ehtinyt edes koittaa saada kunnolla pyörimään. Loppuraveissa Osku taas kunnolla venytti itseään niin kun aina. Se on niin ihana kun se huomaa, että alkaa keventämään ja antaa vähän ohjaa niin se  itse venyttää itseään alas.






Perjantaina menin molemmilla kentällä ilman satulaa jossa oli aika paljon lunta, joten kauaa ei voinut mennä, ettei ponit olisi ihan litimärkiä. Asuvat kuitenkin pihatossa eikä voi kun pitää fleece loimea kun ruokailun ajan tai talutusten ajan. Tarhaan ei voi jättää loimia kun eivät ole ikinä käyttäneet ja varmasti menisivät rikki siellä.  Muutenkin Oskun kanssa en ole nyt tehnyt kun 20-30 min pätkiä, että pikku hiljaa kerätään kuntoa, juuri  siksi ettei pakkasilla hikoilisi ja jäisi hikisenä ulos.  Reijo tosiaan otti perjantaina yli 500 kuvaa, joten kuvia on aika paljon tässä sitten  perjantailta!


Siellä se veteli rallia kun koitin Papalla ratsastaa


Nyt on poni nipussa:D

Osku oli tosi reipas, ehkä vähän turhankin. En saanut sitä oikein kuulolle kun pienissä pätkissä. Muuten se vaan viiletti pää taivaissa ja koitti päästä juoksemaan alta pois. Mentiin paljon käynnissä ensin ihan vaan uralla (jonka naapuri oli omalla hevosellaan aiemmin aamulla tehnyt)  ja sitten siellä keskellä jossa oli varmaan 20-30 cm lunta.  Kauheasti en tehnyt mitään voltteja yms kun oli niin paksu se hanki, muutamia kuitenkin käynnissä ja ravissa molempiin suuntiin. Etenkin ravissa Osku oli ihan tosi reipas, ei tahtonut kuunnella puolipidätteitä eikä istuntaakaan juuri ja koitti karata pohkeiden välistä milloin minnekkin. Ravissa myös mentiin kentän keskellä lumessa ja siellä Osku joutui oikein kunnolla nostelemaan koipiansa. Lisäksi kokeiltiin muutamaa ns. ravilisäystä, ne meni kerrankin Oskun kanssa hyvin kun se oli niin energinen! Laukkaa otin vasempaan muutaman kierroksen kenttää ympäri ja sen jälkeen siinä ponissa vasta pitelemistä olikin!
Oikea laukka ei taaskaan kovin helposti noussut, mutta vähän ajan kuluttua onneksi nousi. Sitten olikin hyvä hetki aloittaa loppuravailut, joissa Osku ei edelleenkään malttanut rauhoittua kovin helposti.



Vauvalisäys yritys


Tältä se meno suurimmaksi osaksi näytti..

Poni hemmostu kun joutui seisomaan paikoillaan




Poni viskoo päätä ja mun ilme on just sellanen "lopeta pliis jo viskominen" - irvistys :D




Papalla kävelin ensin uraa pitkin molempiin suuntiin käyntiä paljon. Sen jälkeen vähän ravia molempiin suuntiin ja kaksi laukkapätkää oikeaan kierrokseen, vasempaanhan Papi ei nosta laukkaa ollenkaan! Vaikka mitä ollaan yritetty niin ei nouse. Pappa oli kentälle tullessa tosi energisen oloinen, mutta selässä sai sitten hoputtaa liikkumaan aika paljon. Papalta en vaatinut yhtään mitään. Niinkun kuvistakin jo huomaa kun hevosta katsoo. Istuskelin kyydissä ja annoin ponin mennä, toki päätin itse vauhdin, mutta muuten vaan matkustin. Osku veti kaameeta kiitolaukkaa tarhassa pitkin poikin kun ratsastin Papilla. Ratsastuksen jälkeen päästin Papan vielä kentälle kävelemään rauhassa itsekseen irti.



Papalla on vähän hassut laukan nostot välillä:D







Totesin sitten vielä, Oskun vauhdikasta menoa katsellessa, että Oskukin pääsee kentälle irti. Laitettiin Papi tarhaan ja Osku kentälle. Muutamia spurtteja se otti, mutta naapurin hevoset oli niin kiinnostavia, että siellä seiskokeli koko ajan ja koitti ylettää aidan yli naapurin puolelle. Sieltä sai vähän väliä käydä häätämässä pois, tosin ehdin kävellä kentän puoleen väliin niin poni jo tajusi lähteä muualle. Lopuksi otin Oskun kiinni ja taluttelin uraa pitkin vähän ns. loppukäyntejä. Jonka jälkeen poni tarhaan ja heinät molemmille naaman eteen.








Lauantaina olikin pitkästä aikaa maastopäivä! Tallille tultaessa huomasin, että Oskulta puuttui hokki oikeasta etujalasta siitä varpaista. Ajattelin, että maaston pärjää hyvin ilman. Sain suostuteltua Violan mukaan maastoon, startattiin tallin pihasta jo vähän 9 jälkeen aamulla. Tällä kertaa Violakin pysyi kyydissä ja päästiin käytyä maasto yhdellä reissulla. Kuvia en ottanut ollenkaan, ratsasteltiin vaan rauhassa pitkin maita ja mantuja. Lähdettiin suuntaamaan järvelle päin tarkoituksena mennä sinne ja tulla samaa reittiä takaisin. Molemmat ponit oli ihan yltiö energisiä kun ravattiin loivaa mäkeä, koitti molemmat lähte laukalle. Seuraava ylämäki mentiin sitten laukalla ja Papi taisi pukittaakkin siinä. Ylämäen ylhäällä Osku veti jarrut lukkoon niin, että meinasi kaatua! Selvisi ainakin miksi aiemmin oli ollut auto parkissa tien sivussa, mäen päällä oli 3 metsästäjää jotain tekemässä siinä majallaa. Niistä Osku sai kaamean säpsyn, pelkäsi ihan kuollakseen. Pappa meni iloisesti kaikkia haistelemaan ja hakemaan rapsuja kun minä koitin pitää ponin hallinnassa, hölmö poni <3
Miehet sitten pyysi jos ei tultaisi sitä reittiä takaisin niinpä käveltiin tie loppuun ja mentiin sitä metsäpolkua pitkin toiselle tielle. Ongelma oli vaan keksiä missä se polku menee... Oli meinaan lunta sikana eikä kukaan mennyt siinä varmaan kuukauteen. Lopulta jotenkin muistin miten se menee ja lähdettiin sitä menemään ja kyllä sai ponit tarpoa hangessa, oli yli ponien polvien lunta. Osku muutenkin nostelee jalkoja hyvin, mutta Papalle oli hyvää treeniä kun joutui kerrankin nostelemaan jalkoja.  Päästiin lopulta siihen toiselle tielle ja siinä mentiin sitten välillä kelkan jälkiä tarpomassa ja välillä auton renkaiden jälkiä pitkin, niinkun sillä toisellakin tiellä. Käveltiin se koko tie, koska hepat oli jo vähän hionneet lumessa tarpomisesta niin mielummin kävelee rauhassa kotiin, kun ravaisi ja laukkaisi jolloin ne hikoisi enemmän vaan. Kummallekkaan ei vaan voinut antaa pitkää ohjaa kun heti koittivat lähteä raville, jopa Pappa! Se muutaman kerran lähtikin itsekseen raville ja Violalla oli työ saada se käyntiin takaisin. Noin tunti lenkissä meni ja se oli pelkkää käyntiä kahta ravi pätkää ja yhtä laukkapätkää lukuunottamatta. Tallilla laitettiin Oskulle uusi hokki jalkaan kun se niitä tykkää heitellä pois.

Kuva viime maastolenkiltä Violankanssa!




maanantai 2. helmikuuta 2015

Lumiset kuulumiset

Tosiaan ollut taas pieni tauko blogin puolella. Viime viikko meni Oskun kanssa harjoitellessa maasta käsin Heidin antamia tehtäviä. Useimmiten jo pimeän aikaan joten kuvia ei ole tullut otettua. Viikonloppuna poneilla oli vapaata kun me oltiin Joensuun lähellä mökillä. Siellä oli varmaan metri lunta, ellei enemmänkin! Ja sunnuntaina Porvooseen tullessakin yllätti ihan miten paljon tännekkin on lunta satanut ja tulee koko ajan taivaan täydeltä lisää.




Tänään, maanantaina, tallille mennessä huomasin, että nythän on hyvä pohja tehdä selästä käsin käynti juttuja. Ollut niin hyvin plussan puolella, että jäät on aika paljon sulanut ja vaikkei olekkaan niin lunta on päällä niin paljon, ettei hevosen kavio edes mene jäähän asti. Kentälle en uskaltanut mennä kun naapurit on kovin tarkkoja siitä, milloin siellä mennään, enkä halua meille turhia valituksia. Menin siis pihalla käyntiharjoituksia n.20 min kaameassa lumipyryssä. Lumi oli jo niin loskaa ja sellaista sulaa, ettei edes pahemmin paakkuntunut Oskulle jalkoihin.





Tehtiin Oskun kanssa paljon pysähtymisiä, väistöjä, kiemuroita ja paljon taivutuksia miten sattuu. Väistöt meni yllättävän hyvin, kumminkin niitä on vasta kesällä alettu harjoittelemaan ja nyt ollut pitkää taukoa. Välillä perä vähän jäi jälkeen tai kaula meni kiemuralle, mutta ne on mun ihan omia virheitä. Pysähdyksissä Osku ei malttanut millään seistä. Koitti koko ajan josko pääsisi liikkeelle eteen, taakse,sivulle, minne vaan kunhan pääsisi liikkumaan. Pidin pintani ja  aina joutui Osku odottamaan kiltisti paikoillaan, ennenkun liikuttiin minnekkään. 15 min jälkeen huomasi Oskusta, että alkoi ns. kuumumaan vaikkei muuta tehty kun käyntijuttuja. Alkoi selvästi enemmän heittelemään päätään, koitti lähteä itsekseen ravailemaan ja muuta hölmöä. Sen jälkeen otin vielä muutamat onnistuneet väistöt ja rauhalliset kävelyt joihin oli hyvä lopettaa, jotta jäi hyvä mieli molemmille! Lisäksi oli juuri sopivasti heinä aika kun lopeteltiin. Sai Osku ja Pappa ruokaa heti kun Osku pääsi  tarhaan takaisin. Maastoilukin voisi nyt näissä keleissä onnistua, kunhan saisi jonkun mukaan.

Tätä mieltä Osku oli kun minä halusin pysähtyä ja pysyä paikoillaan...

...lopulta onnistuttiin seisomaan hetki paikoillaan.

Ainakin menee jalat ristiin, ja tosiaan Oskulla vielä kädellä näytetään suunta väistöissä siksi käsi noin irti


"Mikäs siellä! Ihminen! Siis ihan oikea IHMINEN!! Huiii"