tiistai 9. kesäkuuta 2015

Heidin tunnilla sunnuntaina

Heti alkuun pahoittelen tekstin sekavuutta kun en muista tunnista paljoakaan ja ne mitä muistan on vähän niin ja näin selityksiä. Esim. en yhtään muista mihin suuntaan Osku oli hyvä ja mihin huono, joten nekin tekstissä on varmasti aika sekavia. Toivottavasti saatte jotain selvää! Osku oli tosi laiska alussa eikä missään vaiheessa antanut oikein periksi niskasta vaan meni laamana koko tunnin:D

Alkutunnista pienennettiin kenttää siten, että katkaisin lyhyiden sivujen päädystä vähän pois ja käänsin aiemmin jo kohti pitkää sivua, tehden itse meille 90 asteen kulman. Eli samaa tehtävää mitä tehdään Heidin kanssa lähes aina, ja se onkin hyvä harjoitus. Pitkillä sivuilla tehtiin joka tolpan kohdalle voltti, eli ainakin voltteja tuli tehtyä kun tolppia on aika lyhyillä väleillä. Kyseistä tehtävää tultiin käynnissä molempiin suuntiin.




Sen jälkeen Heidi laittoi jokaiseen kulmaan ja sitten siitä keskemmälle renkaat. Siten, että molemmilla lyhyillä sivuilla oli ns. kolmion muotoinen alue. Siinä tultiin loivaa kiemuraa siten, että joka renkaan kohdalle voltti. Vasemmassa kierroksessa ollessa aloitettiin kulmasta voltilla vasempaan renkaan ympäri, siitä keskemmälle olevalle renkaalle jossa voltti kolmion sisälle päin eli oikealle renkaan ympäri ja sieltä taas toiseen kulmaan jonne voltti vasemmalle renkaan ympäri ja voltin jälkeen ei saanut suoristaa vaan jatkettiin avotaivutusta pieniä pätkiä pitkällä sivulla. Sitä tehtävää tehtiin molempiin suuntiin käynnissä ja ravissa.
Käynnissä tehtävä onnistui tosi paljon paremmin kun ravissa ja minulla oli taas käsien kanssa säätämistä kun ei meinannut pysyä omalla puolella. Osku oli myös jonkin verran jäykkä toiseen suuntaan, dementikko ei muista enään, että kumpaan. Ravissa tehtävä oli tosi paljon vaikeampi jo ihan sen takia kun vauhti kasvoi, poni oli vähän jäykkä ja koska minulla on niitä käsi ongelmia, kun ei meinaa pysyä sisäkäsi omalla puolella!  Lisäksi ravissa oli tosi vaikea se  avotaivutus, Osku tosi paljon koitti puskea vaan sisälle päin. Tuli kuitenkin muutamia ihan hyviä pätkiä ravissakin molempiin suuntiin.
 Tässä pieni piirros jota koitin paintilla väsätä meidän tehtävästä! Toivottavasti tajuatte jotain. Mustat ympyrät on siis renkaita, vihreä on se miten tultiin tehtävä ja sininen on se kohta joka tultiin avotaivutuksessa.. Eipä musta ainakaan piirtäjä tule :D Lyhyesti sanottuna vasempaan kierrokseen kulmissa voltit vasemmalle ja keskellä voltti oikealle ja avotaivutusta viimeisen voltin jälkeen.

Käynti "avotaivutusta"


Ravissa "avotaivutusta"



Laukkaa otettiin ihan vaan pääty-ympyrällä ja ai että se oli vaikeaa! Osku  koitti koko ajan asettaa itseään ulos päin eikä yhtään ja koitti pienentää ympyrää. En ymmärrä miten laukkaaminen isolla ympyrällä voi olla niin vaikeaa? Laukat kumminkin onnistui edes jotenkin molempiin suuntiin. Laukan jälkeen tultiin vielä vähän ympyrän piennenystä voltiksi ja sitten taas suurrennusta. Toiseen suuntaan, en muista kumpaan, Osku meni tosi hyvin pienellä voltilla. Asettui ja taipui todella hyvin, mutta isommalla ympyrällä sitten ei toiminut enää ollenkaan, koitti puskea sisälle ja katteli minne sattuu.



Sitten taas toiseen kierrokseen isolla ympyrällä meni paremmin ja sitten kun pienensi voltiksi niin heti huomasi selvää jäykkyyttä ja haluttomuutta. Osku tekee tosi paljon sitä, että viskelee päätä sillon kun ei ole kivaa, jolloin menee kaikki hetkeksi sekaisin, ennen kun saa pakan takaisin kasaan.
Heidi antoi meille hyvän vinkin, mitä kannattaa tehdä maastakäsin. Taivuttaa maasta käsin tosi pitkälle kylkeen päin ohjalla ja sitten odottaa, että Osku pitää siinä pään itse ilman viskelyä ja sitten suoristaa. Heidi teki sitä vähän tunnin jälkeen ja toiseen suuntaan Osku odotti tosi nätisti, että suoristetaan ja toiseen alkoi heti pään viskely. Näillä mennään nyt sitten! (:


lauantai 6. kesäkuuta 2015

Uusi hevostuttavuus

Keskiviikkona tein Oskun kanssa rennomman palauttavan treenin. Rennosti höntsäilyä joka askellajissa.Taivuteltiin ja aseteltiin myös tosi paljon etenkin käynnissä ja ravissa. Hetken jo pelkäsin, että saadaan treenata kaatosateessa ja kamalassa puuskatuulessa. Mutta onneksi sade loppui kun nousin selkään ja aurinko tuli esiin. Eikä tuuli ollut niin häiritsevä kun ratsastin. Olin tallilla yksin joten kuvia ei tästä ratsastelusta ole.

Lisäksi keskiviikkona illemmalla menin Jeminan kanssa maastoon johonkin Pornaisiin päin, kun Jemina on talonvahtina siellä. Jemina on joskus aiemmin blogissa esiintynyt  (linkki postaukseen) ja totuus on, että ilman Jeminaa mulla ei olisi näit poneja nyt. Jemina löysi aikoinaan ilmoituksen kaupan ilmoitustaululta ja soitti Markulle, että voidaanko tulla katsomaan Osku ja Pappaa.
Mutta asiaan, minä ratsastin suokilla nimeltä Ripa, Jemina meni issikalla jonka nimeä en ikinä muista, joten olkoon se nyt Boltsi. Oli muuten pikkasen hassua nousta oikeasti hevosen selkään! Tuntui, että olin jossain taivaissa, melkein jopa yletin pilviin, ainakin omasta mielestäni.
Käytiin n. 8km lenkki, ehdittiin hirvikin sillä lenkillä nähdä ja se muuten juoksi kovaa! Mentiin myös kahden issikan ohi jotka laidunsi siinä tien vieressä, ne oli niin suloisia kun täyttä laukkaa juoksi aidan viereen kattelemaan, että mitäs heppoja sieltä tulee!
Sain kamalia hihityskohtauksia matkalla kun ravattiin, ja Boltsi kun ei osaa ravata niin se sitten tölttäsi mun ja Ripan perässä kamalaa kyytiä. Ripa kumminkin on paljon isompi niin on myös pidempi askel, Ripan kanssa mentiin ihan normaalia ravia niin kamala pikku töppöjalkojen töltti kipitys kuuluu vaan takaa! :D  Oli kyllä tosi ihana lenkki ja ihanat ponskit ja hyvä seura tietenkin!











Valmistujaiset

Pidin valmistujaiset 6.6.15, eli tänään. Veljeni heilui aika paljon kameran kanssa ja sillalta otetut kuvat on Reijon tai Nooran käsialaa!
















Pikku perhe!<3

keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

Hyppyjä ja radan kokeilua

Tiistaina tosiaan oli hyppy päivä pitkästä aikaa. Olin jopa suunnitellut radan paperille valmiiksi ja halusin sitä kokeilla. Vasempaan kierrokseen radassa oli 7 estettä ja oikeaan kierrokseen 4 estettä. Tai siis esteitä oli 4 kentällä, mutta vasempaan radan olin suunnitellut sillä tavalla, että kolmea estettä tultiin 2 kertaa radan aikana. Tämä oli nyt vaan tälläinen kokeilu, että saako esim. tälläistä rataa meidän kentälle ja osataanko mennä sitä Oskun kanssa. Siksi esteiden korkeuskin oli vain 40 cm.



Alkuun verkkasin Oskun ihan normaalisti. Alussa jouduin totuttamaan Oskua hetken tolppien välistä menemiseen koska ne tolpat voi hyökätä vaikka kimppuun! Tultiin vaan verkkojen yhteydessä tolppien välistä joka askellajissa, kunnes Osku ei välittänyt niistä enään. Sitten tultiin hetki rataa siten, että esteet oli n. 10 cm eli kavaletteja. Silloin Osku ei keskittynyt ollenkaan! Se vaan juoksi läpi niistä tai astui jopa päälle.. Lopulta sain sen keskittymään ja otettiin muutama verkka hyppy yhdelle esteelle ennen radan tulemista.





Vasempaan kierrokseen ei saatu rataa mitenkään toimimaan siten, että oltaisiin tultu myös nelos este, eli se joka oli keskellä kulmasta-kulmaan lävistäjällä. Tuli liian jyrkkä kurvi kolmos ja nelos esteiden väliin. Keksittiin toki tehdä siten, että kolmos esteen jälkeen voltti, jossa otan raville ja ravissa nelos esteelle. Tultiin sillä tavalla muutama kerta, mutta ei sekään oikeen toiminut kun piti niin äkkiä saada suoristettua mutkan kautta, että tultaisiin suorana esteelle. Isommalla kentällä voltin kanssa olisi voinut olla aika hyvä, meillä kenttä jäi liian pieneksi tällä kertaa. Jätettiin siis nelos este pois ja tultiin vasempaan vaan muutaman kerran kaikki kolme uralla olevaa estettä putkeen.

Näin olin alunperin suunnitellut.




Oikeaan kierrokseen siirrettiin kakkos estettä vähän keskemmälle lyhyttä sivua, ettei ole niin nopeasti kulman jälkeen. Ja sitten rata sujui siihen suuntaan tosi hyvin! Tultiin se muutaman kerran puhtaasti läpi ja siihen oli hyvä lopettaa hyppimiset(: Oikeaan kierrokseen ei ole yhtää kuvia, mutta Reijo kuvasi puhelimella yhden videon meidän radasta. Pahoittelut videon laadusta, ei ole mikään päätä huimaava.. Pitäisi ehkä joskus ostaa jokin pikkunen videokamera, jolla saisi parempia videoita.



Annoin lopussa Oskun taas laukata reippaammassa laukassa, minä irti satulasta, kenttää ympäri molempiin suuntiin. Sitten vielä pitkät loppuravit ja vielä pidemmät loppukäynnit. Raveissa Osku oli aika hyvä, se malttoi rauhoitua ja rentoutua pätkittäin edestä ja venyttää vähän eteen alas!
Pääsin myös pesemään Oskun ensimmäisen kerran tänä kesänä, tai no ämpäriin käden lämpöistä vettä ja sitten sienellä pahimmat hikikohdat. Ja lopuksi vielä ylimääräiset vedet pois hevosen päältä.