lauantai 28. joulukuuta 2013

Ympäri Suomea autoja kattelemassa.

Tänään herättiin jo aikaisin ja lääkittiin koira jne. 12 Aikaan oltiin Mäntsälässä kahtomassa yhtä Ford Mondeota. Siinä kateltiin ja  ajettiin ja todettiin että kori ihan mätä  mutta tekniikalta hyvä. Penkit siinä oli vaaleat mutta niissä oli penkin päälliset päällä kun oli niin paskaset.. Likasimmat penkit mitä ikinä olen nähnyt. Auto oli ihan ylihinnoiteltu niin sinne se sitten jäi. 
 



Mäntsälästä jatkettiin sitten Turenkiin jossa odotti seurava Ford Mondeo, automaatti tällä kertaa. Kori siinä oli lähes täydellisessä kunnossa, ei ruostetta löytynyt kun ihan muutama pieni kohta ja ei ollut lommoja jne. No lähdettiin koe ajolle ja todettiin että vaihdelaatikossa on jotain vikaa.. Kylmänä kiihdytys kaasu pohjassa suoralla tiellä meni melkein 500m että kiihtyi edes 80km/h. Ja kun auto vaihtoi vaihteen niin töksähti silleen oudosti ;o Lämmetessä kiihtyi paremmin mutta ei tuntunut ihan normaalilta vielä siltikään.. Jätettiin auto siis sinne mutta omistaja sanoi että vaihtaa laatikko öljyt ja sitten katsellaan jos pelittäisi.


Turengista sitten mentiin Hyvinkäälle katsomaan yhtä Volvo v70:stä. Vähän jännitti kun on Saksasta tuotu ja siellä on yleistä vanhemmissa autoissa vähän rullailla mittaria että auto näyttää että olisi ajettu vähemmän kun mitä oikeasti on. Volvo päällisin puolin näytti ihan hyvältä, ei ollut ruostetta tosin pieniä naarmuja ja lommoja siellä täällä. Siinä ei myöskään takaikkunat toimi, pitäisi korjata. Ajaessa kuulemma oli paras tähän mennessä ja muutenkin tosi hyvä ajaa. Sovittiin sitten omistajan kanssa että se käy leimaamassa sen maanantaina ja laittaa kuntoon jos on jotain ja sitten katsellaan uudestaan. Aika varma kauppa tuo Volvo on kun sovittiin hinnaksikin jo 2400e. Ja ei ollut tällä omistajalla reistaillut ollenkaan.



Ja kuvat siis on puhelimella otettu joten laatu.. Ja nyt ei vielä tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan mutta näillä näkymin se olisi tuo Volvo joka meille (Reijolle) autoksi tulee. Jos siinä nyt ei ilmene mitään kauhean isoa vikaa.

Ja huomenna vihdoin olisi tarkoitus mennä tallille! Vähän maasta työskentelyä(: Siitä onkin aikaa kun sitä viimeksi on Oskun kanssa tehty.

perjantai 27. joulukuuta 2013

flunssaa ja autoja..

En ollut tänään tallilla koska olen saanut jostain flunssan...Tänään piti vielä olla maastakäsin työskentelypäivä.. No se siitä sitten..  Ja tietenkään en huomennakaan pääse tallille kun pitää lähteä Mäntsälään ja Turenkiin katsomaan autoja... Saa nähä kumpi ostetaan vai ostetaanko kumpaakaan..

Sunnuntaina pitää koittaa päästä tallille jos ei tule mitään yllätäviä autoa katsomaan- lähtemisiä. Ja sunnuntai olisi oiva päivä maasta työskentelyyn!
Maanantaina sitten olisi taas Laran lääkäri aamulla.. Ihokontrolli käynti ja sen jälkeen tallille Katjankanssa! En tosin yhtään tiedä vielä mitä tehdään silloin :o Maastoon voisi ajatelal (;  Jos saisi väsättyä vähän lisää maasto esteitä :D Tai sitten ihan perus maastolenkki tai miksei olisi kentällä, se on kyllä tosi huonossa kunnossa nyt /:
Katja ja Osku

torstai 26. joulukuuta 2013

Hevoset vaihtunut poninkokosiin pulleroihin :D

Tänään aamulla menin Hopeantallille ratsastustunnille 11-12 siellä menin Ninnillä jolla nyt oon mennyt joku 3 viikkoa putkeen. Se on yleensä lasten tunnilla pikkukentällä ja sen huomaa! :D Viimeset pari viikkoa on ollut aika säikky poni kun pelkää ison kentän metänpuoleista pitkää sivua, on hypitty paikallaan ja lähetty melkeen käsistä ja vaikka mitä :D Tänään Ninni oli aika rauhallinen kun oli niin valosaa niin säpsähti vaan muutaman kerran! Mutta virtaa riitti senkin edestä heti kun sai heräteltyä sen :D Jenny ei päässytkään kuvaamaan niin Reijo hoiti kuvaamisen  :D









Pretty "Lätty"


Siitä sitten Hopeantallilta jatkettiin meille lääkitsemään koira ja sitten Seitlahteen!
Tultiin pihaan niin oli jo Osku portilla vastassa niinkuin aina. Ja Harald kauempaa vähä vilkasi että ketkä tuli. Sitten kun naapurissa asuu sellainen mukava vanhempi mies  joka usein antaa hepoille päiväheinät kun ketään ei ole kotona ja jos mäkään en pääse, niin siinä pihassa oli ambulanssi.. ;o



  No otettiin hepat pölkylle ja alettiin harjata ja laittaa Oskulle kamoja päälle ja sitten kentälle lämmittelemään ja muutama este siihen sitten. Lopuksi vielä menin vähän sileellä kun en hypännyt kovin paljoa. Ja pitkät loppukäynnit ilman satulaa! Osku käyttäytyi ihan hyvin, huomasin vain että pitää alkaa verryttelemään niskaa ja kaulaa enemmän alkutunnista kun ei oikein asetu ja taivu ainakaan toiseen suuntaan kunnolla..  Osku oli ihan hyvä ratsastaa jos ei lasketa sitä asettumis juttua (kulmia yritti oikoa kun toiseen suuntaan ja steppaili paikoillaan kun laiton menemään sinne kun oli vähän pihalla että mitä minä haluan siltä). Aluksi ei taas virtaa löytynyt mutta muutaman hypyn ja laukkapätkän jälkeen kyllä löytyi :D  Ja kyllä olin oikeassa, huonoja kuvia tuli :D oli niin hämäräpäivä taas.. Ja Reijo kyllä yritti parhaansa kun kuvasi :D Välillä tarkennus jäi muhun ja Osku oli yhtä sotkua :D Ei voi mitään :D







Vähän lähti kaukaalta:D


Vähä lähti korkeelle :D




 Noo eihä ne kaikki tietenkää  onnistunu :D tuli liia lähelle estettä tai muute vaa sekos askeleissa tai tuli ravilaukka sekotusta ja meinas kieltää ja vaikka mitä :D Aina ei voi onnistua;D








Siinä sitten kun olin mennyt sileellä vähän aikaa ja kävellyt pitkät käynnit ilman satulaa niin oli aika viedä Osku pihattoon ja viedä niille heinää. Reijo siivosi sillä aikaa ja oli jo aikaisemmin kantanut vedet. Sitten vielä syömään Tuulan tekemiä leipiä ja mehua ja sitten kotiin päin!

Heinää hepoille ja takan näkyy heppojen tavarat:D

Osku jo käveli aidan viertä pitkin heinää odotellen :D

"tuo ne heinät jo!!"



Ainiin eilen unohin lisää yhen videon :DD Kuvasin sen puhelimella maastossa Harald toisessa kädessä ja Katja tuli Oskun kanssa sen mini esteen mikä tehtiin :D Ja suoraan meitä päin :D No tässä se nyt on :D Toivottavasti näkyy


keskiviikko 25. joulukuuta 2013

Maastopäivä, vauhdikas sellainen :D

Tänään käytiin Katjankaa  maastoilee yli KUUKAUDEN tauon jälkeen:D Ja kyllä huomas että on ollut taukoa. Mentiin yks hiekkatie alusta loppuun jossa ei oo ennen oltu kun Haraldin on vaikea kävellä siellä ilman kenkiä mutta nyt on kengät ja hokit alla niin pystyi menemää. Oli muuten tosi hyvä tie ! Sinne mennään joku päivä autolla tekemään maasto esteitä, oiva tie siihen ;D




Tultiin tallille joskus aamu päivästä ja otettiin hepat pölkylle harjausta ja kamojen laittoa varten.


Kamu







Sitten kun oli varusteet saatu päälle niin kamera äkkiä varustevajaan ja menoksi!
Katja ja Osku

pappa (:

Tuu jo!

Tai lähetää ilman sua!

No päästiin sitte matkaan ja totesin heti että papassakin on virtaa:D Ja Osku oli yks tikittävä aika pommi, Katja lähes koko ajan ravaili senkanssa kun ei käynnissä malttanu nuori herra pysyä ja  kun vähä ees maiskutti niiin lähti heti laukkaamaan :DD Oltiin just kääntymässä siihen tielle kun nähtiin että sieltä tulee naapurin hevonen vastaan! :D kaikki 3 hevosta jähmettyi paikalleen niin mentiin sitten pellolle heppojenkanssa että toiset pääsi tietä pitkin ohi . Sielä Osku vasta innosuikin kun yleensä pellolla laukataan, mutta ei nyt kun on niin vetiset pellot /: Siinä sitten käveltiin ja ravailtiin ja laukkailtiin  sitä metsä tietä ja yhtäkkiä keksittiin tehdä pieni, ehkä 20cm korkea, este siihen tielle ja vähän pomppia sen yli :D Hyvinhän se taas meni heti kun Osku tajusi idean siitä! Noo jatkettiin matkaa ja oli paljon hyviä laukkapätkiä ja tietty käytettiin ne hyväksi!:D Siinä molemmilla perä lensi vähän väliä ja molemmat sai sätkyn kun puro solisi vieressä :DD Osku ei ollut rauhoittunut tien lopussakaan jossa oli kääntöpaikka :D Takaisin kotiin matkalla Katja ja Osku lähti laukkaamaan yhtä ylämäkeä niin Osku halusikin lähteä vähän kovempaa ja lähti melkein Katjalta käsistä :D Siinä sitten Harald totesi että minä en jälkeen jää ja lähti kamalaa kyytiä perään ja ylämäen ylhäällä kaamea pukki :d ja olin vielä ilman satulaa ja etukenossa kun oltiin tultu ylämäki!:D mutta pysyin selässä.. :D  Loppu lenkki otettiin sitten jo rauhallisemmin ja Oskukin malttoi kävellä. Käytiin vielä pelloilla kävelemässä että hepat sai kunnon loppukäynnit. Sitten tultiin takaisin kotiin. ja molemmat hepat oli saanut vähän hikeä pintaan :D





Siinä sitten kun hepat oli harjattu niin vietiin ne pihattoon takaisin ja vein niille heinät ja tein Oskulle kivennäismössön.  Osku söi onnessaan kivennäismössöään ja Harald kuikuili vierestä jos sekin saisi jotain! :D Saihan Haraldinkin sitten nuolla kipon tyhjäksi kun Osku oli syönyt :D  Katja kantoi vettä ja sitten yhteistyöllä siivottiin aitaus ja "talli" . Lopuksi annettiin vielä vähän omenaa ja porkkanaa ja lähdettiin.

"Anna ny mullekkii vähä"


"Jos mä vähä lipasen tästä ? "




Ainiin Markku sanoi että voidaan ottaa se satula Oulusta kokeiluun Oskulle! Jes!! ihanaa mä olen niin onnellinen jos se on sopiva niin sitten molemmilla on oma satula niin ei tarvii maastoon lähteä toisella ilman.. En vaan tajua minne on hävinnyt mun heijastinratsastusloimi.. /:
Huomenna menen taas 11-12 hopeantallille ratsastamaan tunniksi, ja Jenny lupasi tulla kuvaamaan!<3 Ja jos kerkeän ennen pimeää vielä Seitlahteen niin ehkä vaikka kasaan esteen kentälle ja kokeilen miten Osku hyppää :p Siitä tuskin saa kuvia kun on niin hämärää jos silloin kun koko ajan sataa niin ei tule kunnolla valosaa koskaan.. kaikki kuvat tärähtää ja on muutenkin huono laatuisia mutta aina voi yrittää (;