lauantai 17. tammikuuta 2015

Tähti tähdistä kirkkain

Kaiken hälinän ja metelin keskellä on suru. Suru, jota piilottelen, enkä tahdo sen nousevan esiin kovan kuoreni takaa. Suru, jonka tiedän kytevän, mutta jota en halua päästää leimahtamaan. Se on niin vahvaa  ja jättää ikuiset jäljet. Joskus, kuten tänään, suru kuitenkin nousee, lähes pakottaa kyyneleet virtaamaan poskilleni ja kääntää ajatukseni siihen tuskaan, jota olen yrittänyt haudata. Suru kaivaa itsensä aina pintaan ja saa minut vedettyä mukana sisuksiinsa. Surun kylmiin, syviin sisuksiin.



3kk sitten oli Laran aika lähteä.
Minulla on niin ikävä sinua  <3


Kaunokainen




keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Tavoitteita vuodelle 2015

Meillä, tai siis minulla, on paljon tavoitteita vuodelle 2015. Enimmäkseen Oskuun liittyen. Toki Papallekkin on muutamia tavoitteita. Maailma ei siihen kaadu jos kaikki ei mene niinkun haluaisin, sitten vaan jatketaan ensi vuonna!(: Postaus on aika pitkä vaikka koitinkin vähän tiivistää!




Aloitetaan vaikka Oskusta. Tavoitteita Oskulle on paljon! Suurin osa kehitykseen liittyen.
Ensimmäisenä tietenkin toivon, että poni pysyy terveenä, tyytyväisenä ja saisi kuntoa ja lihasta lisää, eikä pääsisi lihomaan vaikka olisi huonot pohjat. Se on se tärkein johon panostan eniten. Tärkeää olisi myös, että Osku pääsisi eroon huonoista tavoistaan. Esimerkiksi etujaloilla kuopimisesta, jota se harrastaa ruuan tullessa (jolloin käännyn ruokien kanssa pois kunnes lopettaa) ja myös harjauksen yhteydessä harrastaa sitä, oma veikkaus on että Osku turhautuu kun joutuu olemaan paikoillaan. Lisäksi olisi hienoa saada pois näykkiminen/pureminen, jota Osku harrastaa kun ei pääse purkamaan energiaa/liikkumaan ja turhautuu(?). Se on koko ajan hampaat irvessä jos menee tarhaan esim. siivoamaan ja työntää ponia pois, että saa siivottua. Tai jos koittaa silittää turvasta niin poni on vaan hampaat irvessä vastassa. Tätä tosiaan tapahtuu vain silloin kun ei pääse liikkumaan, joten se on jotenkin turhautumiseen/yli energisyyteen liittyvää.



Sitten on näitä ratsastukseen/ratsastettavuuteen liittyviä tavoitteita. Ensin nämä kentällä tapahtuvat. Tavoitteena olisi tosiaan saada Osku ratsastaessa ryhdikkäämmäksi ja samalla myös rentoutumaan ratsastaessa kaikissa askellajeissa. Jos sitten lähdetään kaivamaan syvemmältä, niin näitä "pienempiä" tavoitteita löytyy paljon. Aloitetaan vaikka siitä pohkeenväistöstä, se olisi tavoite saada ainakin käynnissä, ehkä myös ravissa yhtä hyväksi ja luontevaksi molempiin suuntiin ja siten, että se toimii pienillä avuilla. Lisäksi käynti itsessään olisi tarkoitus saada vielä rennommaksi. Osku usein jännittyy kun kerää ohjat käteen. Se olettaa, että heti tapahtuu jotain ja pitää olla lihakset jäykkänä.



Ravissa tavoitteena on saada askel pitenemään ja jättää kokonaan pois ne tikitykset mitä Osku yrittää välillä tarjota. Ravissa tavoitteena on myös saada Osku keskittymään mitä pyydetään ja lopettaa sellainen kokeilu josko pääsis karkaamaan alta pois, eli raviin rauhallisuutta mutta hallitusti eteenpäin pyrkivyyttä. Osku tekee usein sitä, että yrittää juosta alta pois ravissa jolloin kaikki on sille helpompaa kun juoksee vaan kaikesta ns. läpi. Lisäksi olisi aika hienoa jos Osku oppisi lisätyn ravin kunnolla, saisi oikeen hienoa isoa ravia välillä!




Laukassa tavoitteita ei ole muita kun saada se hyväksi ja tasapainoiseksi molempiin suuntiin.  Saada laukka pyörimään hyvin alle. Nykyään Osku koittaa vaan mennä mahdollisimman lujaa ja vetää kulmat suoriksi. Lisäksi laukannostoissa on vielä hiomista! Tähän laukka kohtaan sopii hyvin myös esteet. Esteillä tavoite olisi saada Osku oppimaan, että myös lähempää voi hypätä. Eli lisää treeniä ja lihasta ponille jotta läheltä hyppääminen sujuu paremmin. Ja ihan muutenkin olisi mukava päästä hyppäämään enemmän, jotta me molemmat opitaan koko siitä touhusta lisää.


Tällä tavalla kaukaa tykkää poni hypätä..

Maastoilua kohden tavoitteita ei ole muita kuin se, että Oskulla pääsisi menemään maastossa yksin ilman turhia hötkyilyjä ja pelleilyjä mm. ojaan peruuttelua ja pystyyn hyppimistä. Hienoa olisi kyllä myös jos kotiinpäin ei aina olisi niin kiire, mutta niin kauan kun poni ei lähde käsistä vaan kuuntelee ratsastajaa vaikka tikittääkin pikkukäyntiä, on se parempi kuin ryöstäisi ja sitten mentäisiin ja kovaa. Eli lisää treeniä yksin maastoiluun Oskun kanssa, pikku hiljaa hyvä tulee.


Sitten Papan vuoro. Papalle tietenkin samat, että pysyisi terveenä, onnellisena ja ehkä vähän laihtuisi. Papan kanssa ei ole pahempia tavoitteita oikeastaan koska se jo viettää osittain eläkepäiviään. Toki voisin ottaa itseäni niskasta kiinni ja ratsastaa Pappaakin enemmän kentällä, ei mitenkään rankasti, mutta pikku juttuja! Puomitreeniä voisi treenailla Papan kanssa, siinä on yksi iso tavoite, saada Pappa nostelemaan jalkoja! Toki olisi myös ihan kiva jos Papan päätä ei tarttisi kannatella vaan se edes vähän itse kantaisi sitä:D Katsotaan mihin Papan kanssa päädytään.



Itselle tavoitteita on tietenkin oppia paremmaksi ratsastajaksi. Oppia kuuntelemaan hevosta paremmin. Parantaa istuntaa koulu ja esteratsastuksessa, etenkin jalkojen paikkaa, ryhtiä ja nyrkkien kiinni pitämistä. Oppia olemaan rauhassa vaikka Osku temppuileekin, jatkaa sitä mitä olin tekemässä välittämättä ponin hölmöilyistä. Myös hermon pitäisi kestää yhä paremmin, tässäkin on edistytty, mut kun vielä oppisin luottamaan itseeni ja omiin taitoihini niin asiat olisi paljon paremmin.
  Siinä oli nyt aika iso osa tavoitteista joita tuli mieleen ja joita meille asetin. Suurinosa on nimenomaan jonkun jo opitun asian paremmin oppimista. Ei niinkään uusia asioita, toki niitäkin varmasti tulee tässä vuoden aikana!


sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Pojat pistää ranttaliksi

Pojat on molemmat nyt ihan ylienergisiä. Osku turhautuneena näykkii koko ajan ja seuraa kun iilimato etenkin tarhaa siivotessa. Lisäksi koittaa koko ajan ärsyttää esim. pureskelemalla tai kaatamalla kottikärryjä, näykkimällä talikkoa kun siivoaa ja kaikkea muuta.
Pohjat on nyt niin huonossa kunnossa, ettei missään voi mennä. Eilen oli vielä piha ja tiet ihan ok kunnossa, että pystyi käyntityöskentelyä tehdä. Yöllä tulikin varmaan 20 cm lunta niin nyt on joka paikassa iso lumikerros ja sen jälkeen peilijää alla.. Keskenään ponit on nyt tarhassa kokoajan leikkitapelleet, saa välillä itse ihan juosta alta pois.. Lisäksi pelottaa, että potkivat toisiaan hokeilla.





"Mää tuun täältä taas häiritsee siivoomista vaikka just häädit pois!"

"Miks en saa tullaaa, mammaa! Mä jään sit tähän kyttäämään"


"Nyt tuli kiire!! Pappa tuli ulos tallista!!"



Kukas se siellä kurkistaa?



Eilen tosiaan ratsastin Oskulla pihalla joku 30 min enimmäkseen käynti juttuja. Tein paljon väistöjä ja kiemuroita yms. Osku ei oikein malttanut keskittyä ja lisäksi koko ajan meni tiellä ihmisiä kävellen, pyörällä, rattailla ja muilla, ja niistähän Osku ei tykkää. Huomasin tiellä rattaat ja käänsin Oskun pyllyn niihin päin kun lähdin toiseen suuntaan kun tehtävässä mitä tein kuului tehdä niin ja siitähän Osku ei tykännyt.. Hetken se siinä koitti lähteä ja hyppi ja pomppi, itse vaan rauhallisena jatkoin tehtävän tekoa niin ponikin rauhoittui. Oikealle pohkeenväistöt meni tosi heikosti, Osku ei millään ottanut perää mukaan, koitti heittää kaulan ihan kiemuralle ja puskea eteenpäin. Tiedänpähän mitä harjoitellaan!;)






Jeee! Jalat tasan




Keksin 30 min jälkeen, että voisi mennä maastoon tielle vähän ravailemaan. Ensin oli ongelma saada Osku pois pihasta ja sitten maastossa jotkut kiljui metsässä niin Osku meni ihan sekasin. Kiljui takaisin, alkoi hyppimään, koitti ryöstää, peruutti ojaan ja kaikkea sieltä väliltä. Itse koitin vain ilman satulaa pysyä kyydissä ja rauhoittaa hevosen. Sitten lähdin kävelemään kotiin päin, mutta Osku vaan laukkaili paikoillaan ja  koitti ravata kotiin. Totesin parhaaksi tulla alas ja taluttaa ponin maastoon päin, taluttaen meni hyvin, käveli nätisti vieressä. Talutin puoli matkaa kotiinpäin vielä ja sitten nousin selkään takaisin. Osku edelleen koitti ravata kotiin, mutta malttoi kävellä juuri ja juuri. Meidän kävely oli sellaista pientä tikitystä. Juuri koti pihaan kääntyessä Osku sai taas sätkyt, tulin taas alas ja talutin taas vähän maastoon päin ja sitten talutin kotiin takaisin. Kotona nousin vielä selkään ja menin käynnissä pitkin ohjin pihalla, että Osku rentoutui.


Nyt meni ponilla hermo

Tulossa takaisin kotiin päin

Ja taas maastoon päin..

Ja vihdoin kotiin asti!


Nähtävästi meillä ollaan taas täysin lähtöpisteessä tuossa yksin maastossa käymisessä.. Kesällä aloitettiin sen treenaaminen ja syksyllä pystyi menemään yksin Oskun kanssa helposti tunnin maastoreissun. Kotiinpäin koitti välillä mennä reippaammin, mutta kuunteli ihmistä ja meni ihan käynnissä ja jopa sai helposti rauhoitettua sen käynnin. Pitää aloittaa vaan treenaaminen alusta.

torstai 8. tammikuuta 2015

Kesäisiä kuvia part.3

Tässä vielä viimeisiä kesäisiä kuvia, joita ollaan napsittu elokuun puolivälissä. Ei nämä ihan niin kesäisiä välttämättä ole, mutta ei kumminkaan syksyisiäkään.