Tähti tähdistä kirkkain

Kaiken hälinän ja metelin keskellä on suru. Suru, jota piilottelen, enkä tahdo sen nousevan esiin kovan kuoreni takaa. Suru, jonka tiedän kytevän, mutta jota en halua päästää leimahtamaan. Se on niin vahvaa  ja jättää ikuiset jäljet. Joskus, kuten tänään, suru kuitenkin nousee, lähes pakottaa kyyneleet virtaamaan poskilleni ja kääntää ajatukseni siihen tuskaan, jota olen yrittänyt haudata. Suru kaivaa itsensä aina pintaan ja saa minut vedettyä mukana sisuksiinsa. Surun kylmiin, syviin sisuksiin.

3kk sitten oli Laran aika lähteä.

Minulla on niin ikävä sinua  <3

Kaunokainen