Kaikki postauksen kuvat on siis lauantaina 6.9.-14 Heidin tunnilta
otettuja. Niitä olen tarkoituksella säästellyt, että saa käytettyä
johonkin muuhun postaukseen, kuten tähän.
Maanantaina menin taas tallille ja jatkettiin Oskun kanssa samalla kaavalla kun Heidin tunnilla perjantaina. Alkutunnista tein käynnissä pohkeenväistöä molemmilla pitkillä sivuilla ensin uralta sisälle, sitten suoritus ja takaisin uralle. Lyhyille sivuille voltit. Kun sitä oli tehty käynnissä molempiin suuntiin siirryin raviin ja ravissa tehtiin paljon erilaisia tehtäviä. Esim. molempien pitkien sivujen alkuun ja lyhyeiden sivujen keskelle voltit molemmissa suunnissa ja lisänä vielä käyntisiirtyminen keskelle pitkää sivua. Sitten ravissa pohkeenväistöä pitkän sivun alusta uralta pituushalkaisijalle ja siinä suoristus ja suoraan lyhyen sivun keskelle josta sitten vaihtui suunta joka kerta. Välikäyntien jälkeen otettin muutama raviväistö ja sitten vähän laukkaa. Tein molempiin päätyihin pääty-ympyrät laukassa, nostin laukan kun ympyrä alkoi ja uralla takaisin raviin. Pitkillä sivuilla aina voltti keskelle. Laukan jälkeen otin enään loppuravit ja käynnit.
Osku oli aika hyvä ratsastaa maanantaina vaikka olikin taas jännää kun oli uusi joku kasvihuone tullut naapureiden pihalle kentän viereen. Väistöt meni ihan tosin hyvin molempiin suuntiin! Ravissa ei malttanut rauhoittua ihan niin paljon kun perjantaina, mutta oli sillä ollut kaksi vapaapäivääkin! Siirtymiset meni yllättävän hyvin myös ylöspäin! Osku on nyt ollut tosi laiska ja hidas pohkeelle, mutta nyt ei kyllä ollut. Vasen laukka nousi tosi hyvin ja oli vahvaa ja pyörivää, mutta samalla rauhallista eikä kaahottanut täysiä. Oikea laukka oli paljon vaikeampi saada nousemaan ja oli paljon epätasaisempaa, mutte siinäkään koittanut lähteä kaahottamaan.
Tiistaina käytiin maastoilemassa Katjankanssa kokonaiset 2 tuntia!! Maasto sisälsi käyntiä,ravia,laukkaa,kiitolaukkaa pellolla, ojien ja esteiden yli hyppelyä ja vielä mentiin silmät kiinni siten, että hevoset päätti täysin itse suunnan ja tahdin! Lopulta kun silmät avattiin oltiin keskellä jotain metsää:D Meillä oli jopa kunnon hirvikärpäs takit päällä! :D Ei muuten hirvikärpäset kiusannut. Tosin Oskulla oli kiukkupäivä, pukitti Kamua päin, potkaisi pappaa lapaan ja mua jalkaan! Ihme kiukuttelija!
Keskiviikkona ponit vietti ansaittua vapaapäivää. Torstaina hömpöttelin Oskulla ilman satulaa kentällä. Tein varmaan 30 min pelkästään erilaisia käyntitehtäviä. Kulmien menemistä ihan kunnolla, ensin pysäytin ja siitä käänsin, pohkeenväistöä, kiemura uria ja voltteja jne. Oikeaan kierrokseen Osku oli tosi hyvin taipuva ja asettuva heti alusta asti. Vasemman kanssa sai tehdä enemmän töitä. Väistöt meni aika hyvin, joskin väistö vasemmalle oli hiukan vaikeampaa.
Otin ravissa vain muutamia kierroksia ja voltteja paljon. Laukkaa molempiin suuntiin yksi pitkä sivu. Eli meillä oli tosi rento päivä torstaina!
Perjantaina Osku lomaili ja oli vain harjattavana. Minun siskoni tuli vihdoin tallille mukaan (lupasi varmaan vuosi sitten tulla). Hän ei siis ole pahemmin ratsastanut tai muutenkaan ollut kauheesti hevosten lähettyvillä. Joten pappa oli oiva apu meille tänään. Ensin siskoni harjasi pappaa ja minä Oskua. Tietenkin autoin samalla Anniinaa ja kerroin miten harjataan ja mistä ja millä. Sen jälkeen varustettiin pappa, Anniina laittoi satulan ja minä suitset, ja mentiin kentälle ja Anniina selkään! :D
Ei ollut mitään ongelmia selkään nousussa eikä ratsastuksessakaan. Talutin heitä ja mentiin jopa kaikki askellajit läpi! Käyntiä ja ravia jopa ilman, että talutin, juoksin vain vieressä. Ensi kerralla vielä paremmin.(:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti