sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Takaisin töihin

Nyt on lomailtu jo yli viikko putkeen! Viimeksi ratsastin silloin kun olin maastossa, ja sitäkin ennen oli 2 vapaapäivää. Kenttä on ollut ihan puuroa ja maastoon en tollaisen ydinpommin kanssa lähde yksin! Nyt kenttä kuitenkin on jo kuivunut aika hyvin, kumpa ei vaan taas tulisi sateita. Ollaan alotettu tämä liikkuminen loman jälkeen vähän rennommin. Olen lähestulkoon joka päivä käynyt tallilla harjailemassa heppoja ja kävelyttämässä Oskua. Nyt vihdoin perjantaina pääsin liikuttamaan Oskua! Juoksutin sitä, otettiin tosi pitkät käynnit ensin ja lopuksi taas käveltiin tosi paljon. Kuvituksena laitan joitan vanhoja kuvia ja muutaman tänään puhelimella otetun kuvan (:




Meillä piti olla tunnit lauantaina ja sunnuntaina, mutta perjantai yönä ja lauantai päivä satoi kokonaan. Joten kenttä meni taas huonoksi! Lauantaina poni siis taas sai lomailla. Sunnuntaina onneksi Viola tuli tallille mukaan ja päästiin maastoon! Molemmat poni oli energisiä ja jopa pappa laukkaili itsekseenkin ylämäkiä. Ja Osku pysyi käsissä hyvin, vaikka olisi halunnutkin mennä vaan täysiä. Muutamat kerrat säikyttiin ja välillä ei päästy eteenpäin ennen kun pappa meni edeltä. Maasto meni kumminkin hyvin(:





Nyt on vaan pakko alkaa käymään vaikka maastossa tekemässä joitain pieniä kouluharjoituksia, pohkeenväistöä, tempon vaihteluita jne. Tai sitten siinä pihalla, jossa on vähän tilaa tehdä erilaisia juttuja. Tietenkin aina kentälle kun se sen vaan sallii, mutta jos sateet jatkuu niin ei voi jättää ponia koko ajan lomailemaan, ei se sillä tavalla kehity! Voipi muuten olla, että pian tänne tulee iloisia ja yllättäviä uutisia! (;

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti