Ponit odottelee josko pääsis vihreetä syömään. |
Maanantaina oli ponien viikon ainoa vapaapäivä. Niillä, tai Oskulla aina yksi vapaa viikossa.
Tiistaina, piti taas olla tunti sunnuntain tilalla, mutta Heidi meidän harmiksimme sairastui niin päädyin juoksuttamaan Oskua liinassa omien selkäkipujenkin takia. Osku oli ihan hölmö liinassa ollessa, se osaa käynti,ravi,laukka, seis-käskyt, mutta tiistaina se osasi vaan ravi ja laukka-käskyt. Se ei malttanut siirtyä käyntiin ollenkaan tai edes rauhalliseen raviin. Se vaan juoksi ja juoksi. Lopulta päädyin selkään ottamaan loppuravit ja käynnit ihan vaan siksi kun se ei liinassa onnistunut. Hölmö poni.
Keskiviikkona käytiin pienellä maastokävelyllä maastakäsin. Mentiin ihan kahdestaan ja hyvin meni, niinkun aina menee jos Oskun kanssa maassa kävelee ihminen. Silloin Osku vaan käppäilee vieressä mistään mitään välittämättä. Heti kun on vaan Osku ja ratsastaja nii Osku alkaa temppuilemaan tietyissä kohdissa ja koittaa kääntyä kotiin. Lisäksi kyttää ja säikkyy lähes kaikkea mahdollista, esim. leikattua nurmikkoa, kakkakasaa joka ei viimeksi ollut siinä, kukkia jotka on nyt tulleet vasta esiin.. Listaa voisi jatkaa ikuisuuden, mutta ehkä tuosta jo ymmärtää mitä kaikkea se kyttäilee ja pelkää yksin maastossa ollessa. Hengissä ollaan kumminkin aina onneksi selvitty.
Kyllä mä kohta tonne puuhun yletän! t.Osku |
Ehkä ne tykkää toisistaa ees vähän välillä |
Papan ja Nellin jälkeen menin itse vielä ihan hetkeksi höntsäilemään Oskun kanssa kentälle. Jätin samat tehtävät itselleni ja lisäsin vielä kulmiin renkaat joiden takaa piti aina mennä, jottai sain paremmin Oskun kulmiin. Tultiin kavalettia ravissa pienen verkan jälkeen, mutta Osku aina hyppäsi sen eikä vaan ravannut yli. Saatiin vaan yksi jossa se menee siitä yli oikein! Laukassa tultiin sitä myös muutama kerta ja silloin pieni pomppu oli sallittavaa jo.
Melkeen tasan ja poni kiinnosti oksat jotka liikkui |
Onnistuhan se vihdoin |
Lauantaina käytiin pikku maastohölkällä taas, ihan kahestaan Oskunkanssa. Meni yllättävän hyvin, vähän poni taas yritti kääntyä kotiin ja temppuilla samoissa kohdissa kun joka ikinen kerta. Niitä kohtia on 3 risteystä mitä matkan varrella on ja sitten yhden pellon kohdalla, jossa ponit oli laitumella yhden kesän.
Tänään, sunnuntaina, ponit saa olla vapaalla kun minun pitää valmistua huomiseen ekaan työpäivään. Paljon on luettavaa vielä. Enkä ole edes kotona vielä kun ollaan Järvenpäässä. Vähän jo jännittää huominen ja oikeastaan koko ensi viikko. Peukut pystyyn, että kaikki menee hyvin(:
Yritä työntää lantiota eteenpäin ja harjoitella syviä vatsa-ja selkälihaksia ettei se selkä kipeydy. Sullakin näyttää olevan vähän notkoselkä! :D
VastaaPoistaKiitti vinkistä, pitääki koklata!(:
VastaaPoista