sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Sunnuntain vaaratilanne.

Pitkästä aikaa jotain tänne bloginkin puolelle kerkiän päivittelemään. Meillä tosin lähti kentän ympäriltä nyt aidat. Harmittaa tosi paljon kun just Oskunkanssa päästiin irtona työskentelyn makuun. Ja olihan se hepoillekkin kivaa vaihtelua kun pääsi irtojuoksuttamaan ja irtohypyttämään. Toki myös nyt on riskinsä muutenkin, jos tippuu vaikka selästä ja ei saa ohjista pidettyä kiinni niin pitää vaan toivoa, että heppa ei juokse viereselle autotielle ja aiheuta vaaratilanteita ihmisille. Hevonen konepellillä voi kuitenkin olla jopa tappava, etenkin kun ihmiset ei vauhtia säästele siinä tiellä..

Sunnuntaina oltiin ekaa kertaa ilman aitoja kentällä ja heti koettiin ensimmäinen vaaratilanne/läheltä piti-tilanne. Osku on ollut nyt tosi energinen kevään myötä. Tänään otin sen liinaan kentälle ajatuksena juoksuttaa. Alku menikin tosi hyvin, kunnes yhtäkkiä Osku sai kamalan energiapuuskan ja lähti vaan kiitolaukkaa toiseen päähän kenttää, vetäen samalla niin paljon, että suitset hajosi. Se tunne oli jotain niin kamalaa kun huomaat itse pitäväsi liinaa kädessä jonka toisessa päässä on suitset kiinni ja se lojuu vaan maassa. Hevonen täysin irtonaisena kentällä jossa ei ole aitoja.. Onneksi Osku juoksi vaan naapurien puolen "aidalle" ja pysähtyi siihen ihmettelemään, että hetkonen missäs se aita on. Siitä äkkiä sitten kipasin hakemaan sen takaisin kiinni.

Ja sit lähti

Nimittäin suitset päästä..

Jatkoin juoksutusta hetken pelkällä riimulla, tai lähinnä annoin ponin vaan laukata täysillä molempiin suuntiin monta kierrosta ja loppuun sitten pyysin siltä vähän ravissa tempon vaihteluja. Ja tosi pitkät käynnit, että sai hengityksen tasaantumaan. Suitset otin kotiin mukaan ja rakentelin jo kotona olevista jämäpaloista uudet sille. Huomenna pääsee kokeilemaan miten ne toimii, istuuko päähän ollenkaan.
Tällä kertaa siis vältyttiin pahemmilta vahingoilta ja nyt voi vaan toivoa, että vältytään jatkossakin. Pitää vaan oppia elämään ilman aitoja ja minun+kahden heppojen liikuttajan pitää opetella kaikkien ratsastamaan niin hyvin, ettei kukaan muksahda enään alas ikinä :D



Hyvää kevään jatkoa kaikille! Nautitaan nyt näistä kauniista säistä eläinystäviemme kanssa<3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti