maanantai 24. elokuuta 2015

Talliarki alkaa taas!

Nyt ollaan Reijon kanssa tosi paljon reissattu kun molemmat on lomalla. Oltiin maanantai-perjantai mökillä joten hepoilla oli lomaa ja Katja kävi vähän Oskua liikuttelemassa. Nyt kuitenkin reissusta kotiuduttu ja talliarki alkaa taas! Lauantaina kävin tallilla hoitelemassa heppoja, olisin muuten liikuttanut Oskun, mutta kenttä pölisi ja ne pölyt menee  aina suoraan naapurin puolelle. Ei siinä normaalisti mitään, mutta nyt heillä oli jotkut juhlat ja iso kasa ihmisiä istuskeli terassilla. Totesin, että en halua pilata heidän juhlia,juomia ja ehkä ruokiakin hiekkäpölyllä..

Sunnuntaina aamupäivällä juoksutin Oskua liinassa kentällä ehkä 10-15 min ihan kevyesti sivuohjien kanssa. Taivuttelin myös maastakäsin molempiin suuntiin aika hyvin.



Lisäksi serkkuni tuli taas käymään ratsastelemassa. Hän meni Papalla kentällä pienessä opetuksessa. Viime kerralla  hänen kanssaan käytiin maastossa ja sen jälkeen kentällä siten, että hän ratsasti minun perässä ku olin Oskulla. Silloin meni tosi hienosti ja Pappa ravasikin hyvin kun Osku ravasi edellä. Nyt kokeiltiin josko onnistuisi jo ilman, että Osku menee edellä. Ja hyvin se ravi sieltä tuli hetken laiskottelun jälkeen. Otettiin jopa Nellin ihan ensimmäiset pikku esteet käynnissä ja ravissa. Tultiin ensin käynnissä pelkkää puomia ja se sitten nostettiin yhtien renkaiden päälle. Sitä Nelli tuli Papan kanssa ensin käynnissä ja sitten vielä ravissa. Alussa puomi vähän tipahteli kun Papi ei jaksanut nostaa jalkojaan, mutta lopulta Pappakin virkosi ja sitten meni molemmilla tosi hyvin ja oli hauskaa! Lisäksi Nelli otti ekat pienet laukkapätkät Papalla ilman taluttajaa. Mä olen niin ylpeä molemmista, Nellikin tunnin jälkeen kertoi kuinka kivaa oli ollut päästä menemään pientä estettä ja laukkaa.

Nämä kaksi kuvaa varastin Tarulta!



Illemmalla sitten tultiin uudestaan tallille ja ratsastin Oskun kentällä. Kahteen viikkoon ei olla taidettu kentällä mennä, paitsi viime sunnuntaina ravattiin vaan kenttää ympäri tekemättä mitään. Sen huomasi,että taukoa oli ollut..



Tästä näkee missä ponin keskittyminen oli lähes koko ajan, ei ainakaan minussa ja avuissa jota annoin.
Tein kunnon alkuverkat ja jumppasin Oskua molempiin suuntiin. Sitten liinassa maastakäsin sivuohjien kanssa otin laukat molempiin suuntiin ja loppuverkat taas selästä.
Osku oli ihan JÄRKYTTÄVÄ.. Mulla jäi tosi huono maku suuhun koko ratsastuksesta ja niin varmaan Oskullakin. Se ei keskittynyt yhtään, kyttäsi ihan kaikkea, ja etti kaikkea mitä säikkyä. Ratsastin mahdollisimman paljon koko ajan kaikkia tehtäviä ja koitin pitää ponin keskittyneenä. Eihän siitä mitään tullut, parhaimmillaan tein volttia poni hyvin asettuneena ja taipuneena, sitten yhtäkkiä poni päättääkin että nyt katsotaan aidan toiselle puolelle mitä voisi säikähtää ja eihän siitä muuta seuraa kun se, että poni alkaa kompuroimaan omiin jalkoihin ja lennettiin melkeen nenilleen.. Ja tuo tapahtui monta kertaa,yhtäkkiä kesken voltin poni päättää alkaa taittaa kaulan kunnolla ulospäin ja kytätä jolloin kompuroidaan.. Loppuraveilla normaalisti Osku on tosi hyvä, nyt ei todellakaan samanlaista menoa loppuraveissakin. Sain yhden kolmen askeleen  hyvän loppuravi pätkän johon sitten lopetin. Tästä ei voi nousta kun ylöspäin!



Tässä näkee miten Osku on vetänyt kaulansa vähän liian kasaan, ei onneksi kovin pahasti!



Etenkin laukassa Osku usein valahtaa tosi matalaksi, myös ratsastaessa.

lauantai 15. elokuuta 2015

Hessu hoidossa 6.8. - 13.8.2015

Hessu oli tosiaan  meillä  viikon hoidossa. Kaikkea ehdittii tehdä ja usein oli kamerakin mukana! Tässäpä siis teille vähän kuvia meidän touhuista!



























torstai 13. elokuuta 2015

Haaste hevosbloggaajille!

Sain tämän haasteen Wiikinkiponit-blogista.


OHJEET:
Lisää postaukseen yllä oleva kuva, sekä yhteensä viisi kuvaa jotka kuvaavat parhaiten sanoja  "ONNELLISUUS, RAUHALLISUUS,YSTÄVYYS,MUISTOS SEKÄ YRITTELIÄISYYS. Tämän jälkeen lisää vielä yksi kuva, jota voit kuvailla haluamallasi yhdellä sanalla. Haasta mukaan viisi blogia. Mikäli haluat voit linkata postauksesi Kavioilla-blogiin,johon linkatuista postauksista parhaimpia julkaistaan.
LISÄTIETOJA: KAVIOILLA.BLOGSPOT.COM

Onnellisuus
Eräänä päivänä tallilla Viola ja Pappa

 Rauhallisuus
Pappa

Ystävyys
Osku on mun selfie ystävä


Muistot
Tästä päivästä paljon muistoja molempien ponien kanssa.

Yritteliäisyys
 
Katja ja Osku vuosi sitten. Ei oltu paljoa vielä hypitty tuolloin ja Osku yritti parhaansa!
 Söpöys


Haastan: 

maanantai 10. elokuuta 2015

Kuulumisia

Nyt on ollut taas hiljaista blogin puolella kun olen ollut yksin tallilla ja ollaan oltu jonkun verran reissussa. En tykkää yhtään kirjoittaa jos ei ole uusia kuvia, niin olen sitten jättänyt aina mielumin kokonaan kirjoittamatta. Päätin kuitenkin tulla kertomaan menneen viikon kuulumisia vaikkei kuvia tässä olekkaan.

Maanantai
 Käytiin kävely-hölkkä-juoksulenkillä. Reijolla oli talutuksessa Pappa ja mulla Osku. Oli aika ihanaa iltasella auringon laskussa juosta täysillä ja hevonen laukkaa narun päässä vierellä!
Pappa onnistui toisen etukengän hävittämään jonnekkin maastoon kun oli niin vauhti päällä. 

Tiistai
 Oltiin koko tiistai Reijon kanssa Tallinnassa. Lähdettiin kotoolta kl.6 aamulla ja oltiin takaisin 11-12 aikaan illalla. Poneilla oli siis vapaata silloin.

Keskiviikko
Päivällä hepoilla oli kengitys ja ne sai ihan upouudet kengät joka jalkaan! Illalla sitten Melina oli poikaystävänsä kanssa ratsastelemassa. Eli molemmat ponit oli vähän niinkuin alkeisratsun tehtävissä. Melina meni itsekseen Papalla ja Jyri meni Oskulla. Melina otti hyvin ravit ja laukat Papankanssa, joka muuten liikkui aika reippaasti. Mutta Oskun ratsastin vielä itse pikaisesti Jyrin jälkeen.


Torstai
Juoksutin Oskun kentällä kun oli vain puolikas kenttä käytössä. Sade oli ollut niin rankkaa,että toinen puoli kentästä oli ihan märkää velliä. Sainpahan kokeilla ensimmäistä kertaa Oskulla sivuohjia juoksutuksessa. Olihan ne vähän jännät Oskun mielestä! Lisäksi Hessu tuli mun luo hoitoon, osa varmaan muistaa Hessun. Ihana karvaturri Berninpaimenkoira!


Perjantai
Piti olla pomppupäivä, mutta mä onnistuin hankkimaan itselleni kamalan flunssan niin päätin olla ratsastamatta. Sen sijaan harjasin molemmat hepat oikeen pitkän kaavan mukaan vuorotellen ja hengailin vaan niiden kanssa tarhassa.

Lauantai
Olin vielä enemmän kipeämpi niin en edes lähtenyt tallille eli poneilla taas vapaata..

Sunnuntai
Olin edelleen kipeänä niin en päässyt tallille. Ponit vaan seisoi jo kolmannen päivän putkeen..




Tälläistä siis meille kuuluupi. Minulla oli paljon suunnitelmia ratsastuksen kannalta kyseiselle viikolle, mutta tämä kipeäksi tuleminen vähän pilasi asioita. Sitten kun minulla ei ole edes ketään joka voisi liikuttaa Oskua kun olen reissussa tai kipeänä. Sen takia Osku joutuu aina seisomaan joskus viikonkin putkeen kun olen esim. reissussa...
Jospa ensi viikko menisi paremmin suunnitelmien mukaan. Hessu on hoidossa vielä torstaihin asti, siinä ajassa ehtii paljon tehdä jo kaikkea, nytkin ollaan juuri lähdössä Pellinkiin mökille. Sieltä on pidempi matka tallille, mutta silti käydään kyllä tallilla nyt kun minun olo on jo vähän parempi!

keskiviikko 5. elokuuta 2015

Kuvia Tallinnasta 4.8.15

 Laivalla Helsinki-Tallinna. Vanha kaupunki. Laivalla Tallinna-Helsinki.
Muita sanoja ei tarvita. Kuvat puhuu puolestaan.



Kartan luku hetki















































Heihei Tallinna