perjantai 18. syyskuuta 2015

Ponien riehumista videona ja maastoilua kuvina

Ponit oli tosiaan irti kentällä taas yhtenä päivänä. Molemmat veti aikamoista rallia, etenkin Osku veti ihan täysillä! Yhessa kohtaa se jopa kaatui, tai istahti, kun meni niin kovaa mutkaan. Paljon ne juoksemisen ohella myös leikkitappelivat. Kameraa ei ollut mukana, mutta Reijo kuvasi puhelimella muutamia videoita. Ja koska minä olen ihan uuno tietokoneen kanssa, enkä osaa tehdä mitään videonmuokkaus juttuja niin saatte kaksi lyhyttä pätkää, yhden pidemmän sijasta.



Eilen mentiin maastoon. Minä Oskulla ja Reijo Pappaa taluttaen. Kamerakin oli mukana niin on muutamia kuvia maastosta pitkästä aikaa! Mentiin järvelle ja takaisin, Oskun kanssa ravailtiin ja laukkailtiin aika paljon, ettei mennyt pelkäksi kävelyksi. Osku käyttäytyi taas tosi hyvin. Osku oli lenkin jälkeen ihan litimärkä kun päästeltiin ihan täysillä menemään! Kokeiltiin myös muutama kerta siten, että Pappa oli mulla käsihevosena. Se onnistui ja ei onnistunut. Pappa pysähteli koko ajan jolloin tuli vetoa myös Oskulle ja siitä se sitten suuttui. Tai sitten Pappa koitti lähteä ravilla ohi ja Osku ei voi sietää,että se ohitetaan.. :D Tuli sieltä muutamia ihan ok pätkiä, mutta harjoitusta tuo vaatii ja paljon! Kotiinpäin tultaessa lammen kohdalla vaihdettiin siten, että Reijo otti riimun narun ja alkoi taluttaa Oskua ja minä siirsin Oskun ohjat Papan riimuun ja ratsastin sen kotiin pelkällä riimulla ja ohjilla.


Joku ei oikeen malttanu seisoa tiellä paikallaan..

"Mikä hitto toi on!?!"

"Ai se oli vaan sieni"




Sieltä me tultiin

ja sinne me mentiin.






torstai 10. syyskuuta 2015

Aivan mahtava poni!

Tänään päästiin pitkästä aikaa kentälle kun se on jo aika hyvin kuivunut. Koko alku viikko ja melkeen koko viime viikko maastoiltiin. Tekee hyvää välillä olla kentällä.
 Olin ihan varma, että Osku on niin jäykkä, säikky,sählä ja kaikkea muuta mukavaa, että mulla tulis vielä itku sen kanssa. Väärässä olin, taisi tehdä vaan hyvää kun yli viikko maastoiltiin melkeen kokonaan.
Käytiin ensin Oskun kanssa maastossa ottamassa vähän ravia ja laukkaa, tehtiin pikkureissu ehkä n. 20 min pituinen. Siitä sitten kentälle ja otin jalustimet kokonaan irti satulasta. Tehtiin pienen pieni kenttä meille keskelle meidän kenttää. Jokaisen sivun pituus oli joku 10 metriä. Sillä tavalla ei ole aitoja missään suunnassa auttamassa Oskua (se usein turvautuu aitoihin ja kääntyy kulmassa itsekseen koska aita tulee eteen). Ja lisäksi sillä tavalla saatiin kierrettyä kaikki vielä vähän märät kohdat.
On se hevosen pää ja niska kaunis... :D

Alussa harjoiteltiin ihan vaan kunnollisten kulmien tekemistä ja pysähdys joka sivun keskelle pelkällä istunnalla. Osku kuunteli tosi hienosti istuntaa ja kulmatkin meni oikein mallikkaasti. Siitä  sitten alettiin tekemään kahdella vastakkaisella sivulla  avotaivutusta. Sekin meni oikeen mallikkaasti molempiin suuntiin. Jatkettiin siitä sitten molempiin suuntiin pohkeenväistöä uraa pitkin ja pohkeenväistöä uralle siten, että tultiin ns.lyhyen sivun keskeltä sisälle ja siitä väistö ns. pitkän sivun uralle. Treeniin meni n.30 min, mutta se oli ihan riittävää kun käytiin hölkällä ennen sitä. Osku oli tosi mukava ja kuulias ratsastaa, ainakin näin käynnissä. Huomenna selviää miten toimii muissa askel-lajeissa. Ihanaa välillä yllättyä positiivisesti!
Kantapäät vähän unohtu.. hupsiis

Ja taas katse ties missä.

 Hieno poni!

sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Viimeinen lomaviikko höntsäillen

Mulla on siis nyt menossa viimeinen lomaviikko niin olen sen halunnut vaan ottaa rennosti.Johan mä olen yli 3kuukautta lomaillu, ihan hyvä vaan palata takaisin arkeen ja astella huomenna ensikertaa työelämään! Ollaan vaan höntsäilty ja tehty milloin mitäkin. En tykkää lähteä treenaamaan kentälle mitään erikoista itsenäisesti jos ei ole inspistä. Siitä tulee vaan huonoa jälkeä ja paha mieli molemmille. Eikä treenistä ole mitään hyötyä kun en jaksa edes keskittyä itseeni enkä todellakaan poniin ollenkaan. Jos on opettaja mukana niin sitten asia on eri, se inspis tulee siinä aika alkutunnista kunhan ensin joku huutaa mulle kuinka päin metsää ratsastan:D Niinkun näkyy vaihdoin ulkoasua blogiin perjantaina päivällä.

Ponit odottelee josko pääsis vihreetä syömään.
Meillä piti olla Heidin tunti sunnuntaina, mutta tuli kamala kaatosade ja ukkonen kun olisi ollut tunnin aika. Päädyttiin sunnuntaina siis maastoilemaan illalla kun vähän sää selkeni ja aurinko näyttäytyi.
Maanantaina oli ponien viikon ainoa vapaapäivä. Niillä, tai Oskulla aina yksi vapaa viikossa.

Tiistaina, piti taas olla tunti sunnuntain tilalla, mutta Heidi meidän harmiksimme sairastui niin päädyin juoksuttamaan Oskua liinassa omien selkäkipujenkin takia. Osku oli ihan hölmö liinassa ollessa, se osaa käynti,ravi,laukka, seis-käskyt, mutta tiistaina se osasi vaan ravi ja laukka-käskyt. Se ei malttanut siirtyä käyntiin ollenkaan tai edes rauhalliseen raviin. Se vaan juoksi ja juoksi. Lopulta päädyin selkään ottamaan loppuravit ja käynnit ihan vaan siksi kun se ei liinassa onnistunut. Hölmö poni.

Keskiviikkona käytiin pienellä maastokävelyllä maastakäsin. Mentiin ihan kahdestaan ja hyvin meni, niinkun aina menee jos Oskun kanssa maassa kävelee ihminen. Silloin Osku vaan käppäilee vieressä mistään mitään välittämättä. Heti kun on vaan Osku ja ratsastaja nii Osku alkaa temppuilemaan tietyissä kohdissa ja koittaa kääntyä kotiin. Lisäksi kyttää ja säikkyy lähes kaikkea mahdollista, esim. leikattua nurmikkoa, kakkakasaa joka ei viimeksi ollut siinä, kukkia jotka on nyt tulleet vasta esiin.. Listaa voisi jatkaa ikuisuuden, mutta ehkä tuosta jo ymmärtää mitä kaikkea se kyttäilee ja pelkää yksin maastossa ollessa. Hengissä ollaan kumminkin aina onneksi selvitty.
Kyllä mä kohta tonne puuhun yletän! t.Osku
Torstaina käytiin maastossa, Reijo Pappaa taluttaen ja minä Oskulla ilman satulaa käytiin ihan vaan käynti lenkillä. Mutta en halunnut siitä ihan vaan pelkkää kävelyä niin harjoiteltiin Oskun kanssa "seis" ja "käyntiin" käskyjä selästäkäsin. Seis-käsky jo tosi hyvin ja loppumatkasta poni pysähtyi pelkästä käskystä, ilman mitään ohjilla tai istunnalla pidätystä. Käyntiin-käsky nyt on siitä helppo kun Osku aina on pysähdyksestä aika äkkiä lähdössä käyntiin niin annoin vaan käskyn ja ihan hipaisin pohkeella niin mentiin jo. Liinassahan Osku osaa "seis" , "käyntiin" ,"raviin"  ja "laukka" käskyt, niinkuin tuossa aiemmin mainitsin. Ei tosin täydellisesti joten siksi niitä aina maastakäsin harjoitellaan lisää ja nyt olen alkanut selästä käsin harjoittelemaan juuri noita "seis" ja "käyntiin" käskyjä. Sitten kun ne toimii, harjoitellaan "raviin" ja "laukka" käskyt selästä käsin. Lisäksi meillä oli se pieni pystyynhyppimis välikohtaus lenkin aikana, siitä kirjoitinkin jo meidän fb-sivuille! Siitäkin onneksi hengissä ja ihan ehjänä selvittiin.
Ehkä ne tykkää toisistaa ees vähän välillä
Perjantaina Pappakin pääsi töihin kun serkkuni tuli ratsastamaan. Nelli ja Pappa menivät taas hienosti, harjoiteltiin volttia renkaiden avulla ja mentiin toisella pitkällä sivulla ravissa kavalettia. Alussa Pappa oli taas laiska, mutta siitä heräsi pikku hiljaa ja alkoi hienosti no ravailemaankin. Tuli sieltä muutama laukkakin!



Papan ja Nellin jälkeen menin itse vielä ihan hetkeksi höntsäilemään Oskun kanssa kentälle. Jätin samat tehtävät itselleni ja lisäsin vielä kulmiin renkaat joiden takaa piti aina mennä, jottai sain paremmin Oskun kulmiin. Tultiin kavalettia ravissa pienen verkan jälkeen, mutta Osku aina hyppäsi sen eikä vaan ravannut yli. Saatiin vaan yksi jossa se menee siitä yli oikein! Laukassa tultiin sitä myös muutama kerta ja silloin pieni pomppu oli sallittavaa jo.

Melkeen tasan ja poni kiinnosti oksat jotka liikkui


Onnistuhan se vihdoin





Lauantaina käytiin pikku maastohölkällä taas, ihan kahestaan Oskunkanssa. Meni yllättävän hyvin, vähän poni taas yritti kääntyä kotiin ja temppuilla samoissa kohdissa kun joka ikinen kerta. Niitä kohtia on 3 risteystä mitä matkan varrella on ja sitten yhden pellon kohdalla, jossa ponit oli laitumella yhden kesän.
Tänään, sunnuntaina, ponit saa olla vapaalla kun minun pitää valmistua huomiseen ekaan työpäivään. Paljon on luettavaa vielä. Enkä ole edes kotona vielä kun ollaan Järvenpäässä. Vähän jo jännittää huominen ja oikeastaan koko ensi viikko. Peukut pystyyn, että kaikki menee hyvin(:

lauantai 5. syyskuuta 2015

Myyn ristiäiset 5.9.15

Lauantaina, eli tänään, oli tosiaan veljeni toisen lapsen ristiäiset. Minä sain jopa kunnian ryhtyä kummiksi ja uskaltauduin lukemaan lasten evankeliumin kaikkien vieraiden edessä. Nimeksi tuli Rebecca Jasmina Inkeri! Pidemmittä puheitta siirrytään kuvien pariin, niitä tuli räpsittyä muutamia itse ja Reijo räpsi itse kastetilaisuudesta. Myyn toisen kummi, Henri räpsäsi myös muutamia kuvia kun Reijo oli karannut syömään.



Äiti, Abrar ja Myy

Juhlakalu



Äiti ja Theo



Ilonen perhe!













Theo jaksaa istua Dodgen ratissa vaikka päivän





Siellä se taas odottelee, että pääsisi sisälle!