torstai 14. toukokuuta 2015

Puhelimen tyhjennys

 Odoteltiin Avan kanssa Reijoa kaupasta yhden lenkin aikana.
Ponit iloisina mussuttamassa päiväheiniään.
 Kamu oli meijän kanssa ottamassa aurinko tallin pihalla kun poni söi.
 Ja välillä piti mennä vähän painimaan Reijon kanssa.
Papalla iski jano kesken ruokailun.
 Osku oli oikein nätisti kun mentiin ilman satulaa yhtenä päivänä!
Oli pakko pysähtyä talli matkalla ottamaan auton ikkunasta kuva kun niin nätti sää ja meri!
 Osku maistelemassa vihreää pikku hiljaa.
Tuli napattua kuva varsan mammastakin! (:
Kävin Katjan äitin luona katsomassa niien uutta vauvaa! Oli tosi ihana ja rohkea tapaus<3

sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Hyvän mielen hyppyjä

Heti alkuun, näyttääkö nää kuvat muiden mielestä huonompi laatusilta kun yleensä vai tarviinko mä vain uudet lasit?

Lauantaina Reijo oli mukana tallilla ja ajattelin ratsastaa Oskun. Nyt kun oli apua mukana niin päätin, että voisin mennä kavaletteja ravissa. Aloitin ensin ihan normaalisti lämmittelemällä molempiin suuntiin joka askellajissa. Osku oli vasempaan paljon jäykempi kuin oikeaan. Teinkin käynnissä aika pitkät lämmittelyt joiden aikana asettelin ja taivuttelin kunnolla. Laukatkin nousi aina heti ja juuri se laukka minkä halusin, ilman että jouduin tekemään edes volttia ennen nostoa! Sain laukan vaikka suoralta uralta, jes! Meillä alkaa siis olemaan laukka jo hallussa, etenkin kun molempia pystyy jo hallitsemaan, ettei vaan kaahoteta täysiä.






Aloin tulemaan kavaletteja molemmista suunnista ja ne meni hyvin heti kun löytyi oikeat välit ja sai poninkin vähän miettimään mihin jalkansa tunkee. Pidennettiin välejä käyntien jälkeen ja kokeiltiin  josko voitaisi laukassa tulla.. No eihän siitä mitään tullut, Osku lähti aina ekalle kavaletille kun se olisi isokin este jolloin sitten ei ollut tilaa enää mennä niitä muita ja vaan niistä mentiin jossain ravilaukkahyppypomppu sekamelskassa.. :D Todettiin, että ehkä parempi jättää vaan yksi kavaletti  jota tullaan laukassa.






Oskun käsitys siitä, että laukataan puomien ylitse.. :D

Eihän se tietenkään niin mennyt, kyllä siitä esteeksi kasvoi lopulta. Ja treenikään ei ollut ollut kovin pitkä ja poni toimi hyvin, joten miksi ei otettaisi muutamaa hyvän mielen hyppyä! Mun mielestä on parasta kun hyppää tolleen ihan täysin suunnittelematta. Nytkin ajatus tuli vaan yhtäkkiä ja sitten se toteutettiin. Usein kun lähtee hyppäämäään sillä tavalla, että on suunnitellut valmiiksi sen että nyt hypätään  niin kaikki meneekin huonosti. Poni ei olekkaan hyppy päällä tai sitten on ihan liian innoissaan tai säikkynä. Mielummin näin extemporena toimivan ponin kanssa! Sain yhdelle esteelle muuten kun kunnolla yritin niin itse päättää hyppypaikan, istuin vaan tiiviisti alhaalla kunnes oltiin mun mielestä hyvässä kohdassa ja sitten pomppu! Vitsit, että oli hyvä mieli sen jälkeen, paikkakin osui aika hyvin. Normaalisti Osku hyppää tosi kaukaa kun itse päättää paikan, niinkuin yleensäkin hevonen jolla ei ole lihasta hypätä niin paljon ylös.



Poni lähti vähän kaukaa..

..ja just ja just yli päästiin puhtaasti :D


Tultiin muuten meidän ihka eka pikku okserikin! Pidettiin este korkeus koko ajan tossa kahdessa renkaassa koska ajatus oli ottaa vaan näitä mielenvirkistys/hyvän mielen hyppyjä. Okserin pomppiminen meni tosi hyvin, Osku hyppää enemmän eteen kuin ylös niin ei kauhesta mietityttänyt edes tuo pikku okseri. Ehkä joskus kun pääsee treenaamaan esteitä enemmän niin saa voimaa ponille, jotta poni hyppää myös ylöspäin. Ja saisi ehkä omankin istunnan kuntoon! Kamala könötys ja kantapäät ylhäällä joka kuvassa! Jotenkin tarraan poniin hypyssä jaloilla kamalasti kiinni jolloin nousee kantapää taivaisiin ja jalka seikkailee taakse.. No pikku hiljaa :D Hyppyjen jälkeen vielä pitkät loppuverkat ja vielä pidemmät käynnit ja kyllä oli hyvä mieli treenin jälkeen, ponikin vaikutti tyytyväiseltä!




Hyvää äitienpäivää kaikille äideille! (:

sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Onnea on..

 Onnea on pyöriä hiekalla tai mudassa.



Onnea on leikkiä kaverin kanssa.




Onnea on syödä maha täyteen.



Onnea on päästä juoksemaan ja riehumaan.





Onnea on yhteiset maastoretket.




Onnea on kaverin läsnäolo.




  Onnea on katsoa kun joku muu pitää huolen kodistasi.



Onnea on päästä laitumelle.




Onnea on elää tässä & nyt.



torstai 30. huhtikuuta 2015

Maanantain treeniä

Sunnuntaina oli tosiaan maastopäivä ja siellä sattui yhtä sun toista ja se oli loppujen lopuksi aika rankka maasto ja lauantaina oli ollut rankka tunti. Niinpä maanantaina ratsastin Oskun kentällä rennosti, mentiin ehkä 30 min yhteensä. Ensin tein käynnissä kunnon lämmittelyt, paljon voltteja,ympyröitä ja kiemuroita molempiin suuntiin.


Raville otettaessa annoin pidempää ohjaa ja laitoin Oskun vaan ravaamaan kenttää ympäri molempiin suuntiin, että poni alkoi kunnolla liikkumaan. Tarpeeksi ravattuamme löysemmillä ohjilla reippaasti eteen aloin tekemään ravissa voltteja ja ympyröitä. Jonka jälkeen tein koko kentän kokoista kahdeksikkoa ja siihen lisäsin pysähdykset 2x/ympyrä. Osku tosi paljon puski sisälle vaikka keskityin todella paljon omaan istuntaan, mulla kun on ongelmana se sisäkäsi jonka vien kaulan ulkopuolelle jostain syystä ja sitten samalla ns. vedän ponia pienemmälle ympyrälle. Pitäisi vaan muistaa ohjata ulko-ohjalla vaikka reilustikkin sivulle päin ja sisäpohkeella ratsastaa ympyrää isommaksi. Lopulta saatiin yhteispeli kuitenkin toimimaan molempiin suuntiin.




Laukkaa otin vain keskiympyrällä. Kulman jälkeen laukka, keskiympyrä ja heti raviin kun tulee uralle. Tein harjoitusta siten, että otin aina laukan molemmista pitkän sivun aloittavista kulmista. Molemmat laukat nousi tosi hyvin ja pyöri hyvin myös. Laukassa oli myös helpompi pitää ympyrä isona. Huomaa, että Oskulla alkaa olemaan molemmat laukat yhtä vahvoja, molemmissa yhtä helppo istua, eikä oikea laukka enään ole sellaista juoksemista kun aiemmin. Lisäksi nousee lähes joka kerta se laukka minkä minä haluan. Jee!(:



Osku ei taas maanantaina millään malttanut rauhoittua päästä vaan viskoi sitä ja piti ylhäällä. Toki treenikin oli niin lyhyt,ettei senkään takia se varmaan kädelle rauhoittunut muuta ku loppuraveissa pätkittäin. Usein Osku vaatii tosi paljon asetteluja,taivutteluja,voltteja,ympyröitä yms että edes hetkeksi antaa periksi niskasta ja silloinkin se on vain hetkittäistä. Noo kyllä se tästä kun poni oppii että käteen voi luottaa ja rentouttaa itsensä ja kun minä opin vielä tasaisemmat kädet pidettyä.

sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Kuvia pienistä karvaisista ja isompien karvaisten kuulumiset!

Eräänä päivänä kipeänä ollessa koitin keksiä itselleni tekemistä kun ei voinut ulos lähteä, edes tallille. Niinpä piti keksiä muuta puuhaa. Lopulta keksin harjata molemmat pupuset ja vähän napsia kuvia niistä. Hertalla oli taas paljon takkuja, kun sen karva on niin pehmeää.. Hyvin sai takut pois, osan leikkaamalla ja osan harjaamalla kärsivällisesti. Niiloon ei onneksi takkuja tule oikeastaan,karvaa kyllä lähtee molemmista. Niilosta on paljon helpompi napsia kuvia kun se uskaltaa liikkuakkin. Toisin kun Hertta joka vaan kököttää samassa asennossa koko ajan, ehkä vähän katselee ympärilleen.
Niiloa kuvatessa ongelmana on lähinnä se, että Niilo tulee kerjäämään rapsutuksia. Nytkin kuvatessa monesti makasin lattialla, että saa eri kuvakulmista kuvia, niin aina se kani sieltä juoksi luokse ja jäi odottamaan rapsuja, eikä silloin oikein kuvia saa kun toinen on siinä sentin päässä kamerasta.. :D
Muutamia onnistuneita otoksia kuitenkin sain, tässäpä niitä muutamia:

Jos mä mamma tuun alas niin saat parempia kuvia, ootas hetki

Kato mamma! Oon tosi ylpee, tein tälläsen papanajonon ja kävin siihen vieree nukkuu, ota kuvii taideteoksesta!

Tosta Hertan suolakiven telineestä olis tosi hyvä vedellä. Lähtee kova meteli(;

Ai miks en saa ees kuvitella vetäväni?! Älä oo tylsä mamma!

Mä tuun sit sun luo kerjää rapsuja niin et saa kuvia otettuu! Lälläslää

Mut ensin taidankin käydä juomassa vähän niin jaksan kauemmin olla rapsutettavana!



Hepat on ihan ok. Oskun kanssa ollaan treenattu maastakäsin ja selästä käsin. Se taipuu ja asettuu jo tosi hyvin molempiin suuntiin, eikä laukkakaan ole niin paha. Heidikin kävi lauantaina, ensin ratsasti hetken itse ja sitten piti meille tunnin. Etenkin oikea laukka ympyrällä oli tosi hyvä Oskulla! Vasempi taas sitten sillä tavalla vaikeampi, että koitti puskea sisälle. Silloin mun pitäisi sisäpohkeella ja ulko-ohjalla saada se isommalle ympyrälle, mutta jostain käsittämättömästä syystä käytän sisä ohjaa ja vien sen kaulan ulkopuolelle!? Ei siitä ole mitään hyötyä, pelkkää haittaa. Noo ehkä sitä joskus oppii itsekin ratsastamaaan :D Osku joka tapauksessa oli hieno lauantaina heti kun alkoi liikkumaan. Tänään käydäänkin sitten palkinnoksi maastossa ellei tule jotain kamalaa estettä. Ja sillä toivottavasti saadaan nyt kentällekkin liikkuvuutta, Osku on ollut kentällä aika vetelä, veikkaan se johtuvan kun ei ole päässyt maastoilemaan, alkaa pientä kyllästyttää kentällä olo, vaikka ollaan tehty tosi monipuolisesti.
Hienot säät on saanut mutkin viettämään aikaa tallilla ulkona, lauantainakin vierähti 4 tuntia. Enkä tehnyt edes mitään erikoista!
Pappa on saanut olla vaan tarhassa ja edelleen yskii jonkin verran. Joinain päivinä enemmän ja joinain vähemmän. Kuulostaa vaan niin kamalalta kun toinen yskii oikein kunnon limayskää :(




lauantai 18. huhtikuuta 2015

Blogin tauoista

Tämä blogi on nyt pidempään ollut siten, että ensin pieni tauko sitten yksi postaus, sitten taas taukoa. Tahalleen en sitä tee, vaan yksinkertaisesti usein ei vaan aika riitä kirjoittamaan. Tai kenttä ja muut pohjat niin huonona, ettei pääse tekemään mitään, jolloin ei myöskään ole oikeen järkeä kirjoittaa kun ei ole kerrottavaa.
Nyt pohjat on kunnossa ja voisi treenata hyvin ja tarpeeksi, mutta mä olen satuttanut selkäni jotenkin, varmaan joku lihasvenähdys. Ja sen takia Oskua joudun nyt vain juoksuttamaan, irtojuoksuttamaan ja maastakäsittelemään. Eikä se ole kivaa joka päivä kirjoittaa ihan samoja juttuja ja kuvat aina melkein täysin samanlaisia. Varmaan tässä joku päivä raahaan kameran tallille ja teen yhden postauksen ihan vaan siitä juoksuttamisesta ja muusta. Tuleepahan ainakin taas yksi postaus ja sitten taukoa :D
Toivon, että ymmärrätte tämän taukoilun ja jaksatte odottaa vähän, että päästään taas kunnolla liikkumaan ja treenaamaan ja siinä samalla kirjoittelemaan tänne enemmän!

Hyvää kevättä kaikille ihanaisille!


sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Notkea poni tuloillaan, ainakin toivottavasti

Heidi kävi tosiaan ratsastamassa Oskun  perjantaina. Selvisi ainakin miksi Osku on niin jäykkä ja omituinen laukassa vasempaan kierrokseen. Heidi sanoi,että se heittää perää sisään, eli luultavasti joku jumi siellä joka kiristää laukassa ja saa perän sisälle. Hierojasta olisi nyt apua, mutta ponit asuvat pihatossa eikä voi loimittaa kun ei loimet pysyisi ehjänä. Hieronnan jälkeen kuitenkin pitäisi pysyä lämpimässä. Kesällä se on helppoa kun jättää vaan ulos niin se riittää kun on todella lämmin.

 Heidi teki tosi paljon käynnissä ja ravissa asetteluja ja taivutuksia erilaisten kiemuroiden ja volttien yms avulla. Osku parani loppua kohden jo taas vetreämmäksi käynnissä ja ravissa. Laukassa se edelleen on tönkkö, mutta Heidi tulee joku päivä uudestaan ratsastamaan Oskun keskittyen enemmän laukkaan. Josko silloin saisi laukkaakin paremmaksi ja sitten voidaan Oskun kanssa muita juttuja.
Nyt keskitytään enimmäkseen taivutteluun ja muuhun sellaiseen käynnissä ja ravissa. Laukat otan varmaan liinassa ja maastoillessa enimmäkseen.

Lauantaina ensin juoksutin Oskun hyvin liinassa kamat selässä, sitten pomppasin selkään ja tein käynnissä paljon erilaisia taivutuksia yms. Kamera ei ole tullut nyt mukaan kumpanakaan päivänä eikä edes tänään ollut ratsastuskamoja. Reijo kuvasi kuitenkin meistä pienen videon puhelimella jossa vaan asettelen ja taivuttelen joka suuntaan ihan ilman mitään tarkkaa tehtävää. Ja asettelu ja taivuttelu on todella ns. ylitaivuttelua ja asettelua. Teksti jäi nyt aika lyhyeksi, muttei ole ihmeempiä kerrottaviakaan.  Tässä tämä pieni video pätkä ja tästä löytyy linkki siihen. Video ei ole kovin hyvälaatuinen, mutta parempaa ei nyt ole, enkä halua jättää postausta ilman mitään kuvia/videoita.